TikTokista tuttu oululaistrio BALOBOIZ julkaisi kolmannen EP-levynsä

Yhtyeen jäsenet koostuvat Chef Meikistä, Blossista ja Sheikhistä.

Muistatko vielä hetki sitten uutisoimamme, muun muassa TikTokissa levinneen Pikku Kakkosen tunnuskappaleesta tehdyn gettoversion, jonka tekivät CHEF MEIK & BLOSS? Kyseessä olivat BALOBOIZ-yhtyeessä vaikuttava kaksikko. Nyt yhtye on kaikessa kolminaisuudessaan, yhdessä SHEIKH:in kanssa, julkaissut uuden omakustanteisen EP:n, joka kantaa nimeä CLUB 7.

Oululaisen kokoonpanon kolmas EP-levy sisältää nostalgisointia, unelmointia sekä hauskanpitoa ja äänimaailmaltaan teoksella kuullaan orgaanisia instrumentteja yhdisteltynä trap-soundiin. Maaliskuussa tulokkaita esiin nostavalla Helsingin RARE-klubilla esiintynyt trio on siunannut tämän kokonaisuuden tarttuvilla kertosäkeillä ja nokkelilla riimittelyillä.

Projektin vastaavasta tuotannosta, miksauksesta ja masteroinnista vastaa CHEF MEIK. Vierailevana tuottajana toimii Juhani Strid sekä kitarassa on soittajana LOCA.

Mikäli BALOBOIZ ei ole vielä tuttu, niin alta voit ottaa uusimmat biisit haltuun.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.