Tamperelainen Costi vie kuuntelijat tutkimusmatkalle uusilla biiseillään

Karim Awad

PME Recordsille sainattu artisti julkaisi debyytti-EP:nsä.

Nopeaan nousuun ponnahtaneen räppärin EP sisältää yhteensä kuusi kappaletta, joissa kuullaan marseillesoundia ja melodista drilliä.

Dynaamisesta kokonaisuudesta on ennestään julkaistu omakustanteena ilmestynyt tuplasinkku Movie/Missio sekä PME Recordsin alla julkaistu kappale Robben, joka on jo ehtinyt striimata yli 350 000 soittokertaa ja runsaasti radiosoittoja. Costin itsevarmuus omasta tekemisestä huokuu sekä tulevissa että jo julkaistuissa singleissä.

– Saan yleisesti inspiraatioo musiikin luomiseen ihmisistä ja omasta elämästä. Tää EP Safari on nimensä mukaisesti pienimuotoinen safari minun pään sisällä. Kuuntelijat ovat tavallaan tutkimusmatkalla, jossa he pääsevät tutustumaan yhä paremmin muhun. Safari kans merkitsee itelleni alkua. Tulen muistamaan tän urani ensimmäisenä isompana projektina, Costi kertoo.

Costi toteaa myös nöyrästi, että asioiden on hyvä edetä porras kerrallaan.

– Mun mielestä on hyvä mennä eteenpäin askel kerrallaan. Tykkään kans siitä et vaikka Safari päästää kuuntelijoita lähemmäs mua ja mun ajatuksia, niin kuuntelijoille jää myös muutamia kysymysmerkkejä. Täst on hyvä jatkaa.

EP:llä julkaistu Vuosii-single sai myös seurakseen vaikuttavat visuaalit. Videon on ohjannut artisti itse yhdessä Johannes Piiparin kanssa.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.