Nouseva rap-nimi MIKE saapuu Suomeen

Akhira Montague

Keikka järjestetään Kuudennella Linjalla.

Nosteessa oleva jenkkiräppäri MIKE nähdään syksyllä keikalla Suomessa. Underground-piireissä kannuksensa hankkinut ja sittemmin myös kansainvälistä huomiota saanut artisti esiintyy Helsingin Kuudennella Linjalla sunnuntaina 21. marraskuuta.

New Jerseyssä syntynyt, Lontoossa asunut ja teini-ikäisenä New Yorkin Bronxiin asettunut 22-vuotias MIKE aloitti uransa vuonna 2017. Useat asuinpaikat ovat heijastuneet artistin musiikkiin, sillä hänen tuotannostaan löytyy vaikutteita esimerkiksi  nimiltä kuten King Krule, Earl Sweatshirt ja MF DOOM.

MIKE perusti New Yorkissa useiden tyyliltään samanlaisten artistien kanssa kollektiivin nimeltä [sLUms]. MIKE, AD Hakim, Darryl Johnson, King Carter, Jazz Jodi ja DJ Mason loivat ainutlaatuisen soundin, joka nostatti aaltoja uuden musiikin seuraajien parissa ympäri Yhdysvaltoja.

Viimeisimmän albuminsa tänä vuonna julkaisseen miehen musiikissa ovat hänen nuoresta iästään huolimatta läsnä viisaus, kipu ja väsymys. Soundillisesti monipuolinen pitkäsoitto on lähes kokonaan itse tuotettu ja sillä vierailevat Earl Sweatshirt ja Jadasea.

Muun muassa Blood Orangen kiertueella mukana ollut MIKE on kuluneen vuoden aikana uppoutunut elektronisen ja house-musiikin pariin. Kuuntelussa ovat olleet esimerkiksi Steve Spacek ja Park Hye Jin, joiden inspiroimana MIKE on julkaissut kaksi pääasiassa instrumentaalista projektia.

Uusin julkaistu artistilta on Disco!-niminen kokonaisuus. Sillä MIKE yhdistelee modernia tuotantotyyliään terävästi kirjoitettuihin lyriikoihin sekä omaleimaiseen ulosantiin.

Lipunmyynti keikalle alkaa Tiketissä keskiviikkona 23. kesäkuuta klo 18. Tapahtuma löytyy Facebookista täältä.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.