Kotinauhoituksista alkoi lumipalloilmiö – nyt SEXGANG levyttää Kuben lafkalle

SEXGANG-kokoonpanon muodostavat Mike, Niklvs ja Purppi.
Jan Suominen

Trio crashaa sisään ensimmäisenä Killah Recordsin kiinnittämänä ryhmänä.

Mikä SEXGANG? Tällainen kysymys saattoi nousta useammankin räppipään mieleen, kun Kuben perustama Killah Records paljasti kolmannen artistisainauksensa Matti 8:n ja Mari Johannan jälkeen.

Nimen takana ovat Pohjois-Pohjanmaalla sijaitsevalla Haapajärvellä varttuneet Mikael Åman a.k.a. Mike, Juho Kananen alias Purppi ja Niklvs eli Niklas Koivu. Täysi-ikäisyyden kynnyksellä olevien nuorten muodostama SEXGANG on ollut olemassa kahden vuoden ajan. Ennen sen perustamista Mike ja Purppi tekivät musiikkia kahdestaan Slim Millin inspiroimina.

– Kuunneltiin paljon Slim Milliä Miken kanssa yläasteella. Silloiset meidän tekemät biisit oli aivan kauheita ja niihin lukeutui Slim Mill covereita, Purppi sanoo.

Nimi SEXGANG tarttui mukaan muutaman vuoden takaisista SnapChattiin kuvatuista sketseistä. Kolmikon musiikillinen linja oli aluksi samanlainen kuin Miken ja Purpin aiemmilla kappaleilla.

– Eka biisi tehtiin täysin läpällä. En muista kenen idea se oli, mut päätettiin tehä huvikseen biisi. Huomattiin et se on hauskaa hommaa ja tehtiin lisää, Niklvs kertaa.

Lumipalloilmiö

Ensimmäiset nauhoituksensa ryhmä teki Miken kotona, jossa mikrofonina toimi Blue Snowball ja popfiltterinä villasukka. Uusien tuotosten julkaisustrategioita ei tuohon aikaan liikaa pohdittu. Heti kun työn alla ollut kappale saatiin valmiiksi, niin sille julkaistiin muutaman vuorokauden sisällä video YouTubessa.

– Toisaalta itse biisien tekemisessä kesti kauemmin, koska äänittäminen ja räpin tuottaminen oli vielä uutta, kaikkien kappaleiden tuotannosta vastaava Mike täsmentää.

Pikkuhiljaa musiikinteko alkoi muuttua vakavamielisemmäksi. Pienellä paikkakunnalla asuminen osoittautui jopa eduksi, sillä esimerkiksi treenikämppä löytyi helposti kaikkien tuntiessa Haapajärvellä toisensa. Kilpailuakaan ei ollut liikaa.

Kesällä 2018 kolmikko julkaisi omakustanteena ensimmäisen albuminsa nimeltä VHS. Sen julkaiseminen olisi ainakin teoriassa ollut mahdollista levy-yhtiönkin kautta, mutta tuolloin kiinnostuksensa osoittanut lafka ei kuitenkaan tuntunut oikealta vaihtoehdolta. Sen sijaan seuraava yhteydenotto ei jättänyt kolmikkoa kylmäksi.

Haapajärvi Killah x 3

SEXGANG tuli alun perin tutuksi Kubelle pari vuotta takaperin, kun hänen tuplaajansa JAKOB soitti hänelle Miken, Purpin ja Niklvksen tuotantoa YouTubesta. Kube kuuli tulokkaissa jotain erikoista ja päätti kutsua heidät sessareille alkuvuodesta 2019 alkaessaan rakentaa omaa labeliaan Killah Recordsia. Päätös yhteistyöstä syntyi nopeasti ensimmäisten studiosessioiden jälkeen, ja debyytiksi valikoitui pittihenkinen bängeri.

– Meillä oli paljon biisejä mistä valita, ja CRASHAA kuulosti yksinkertasesti niistä parhaalta. Se on energinen ja kaikin puolin hyvä biisi, Niklvs toteaa.

Samoilla linjoilla ovat ilmeisesti olleet kuuntelijatkin, sillä kolmikolle kantautunut palaute on ainakin tähän asti ollut erittäin kannustavaa. Livenä kappaletta ei ole toistaiseksi kuultu missään, vaikka SEXGANG onkin tehnyt muutamia keikkoja lähipaikkakunnilla.

Yksi tapahtuma jossa SEXGANG haluaisi joskus ehdottomasti esiintyä on Blockfest, jonka hiljattain ilmoitti ensi kesän ikärajakseen 18 vuotta. Samaa vuosikertaa 2002 olevan trion mielestä muutos on huono asia.

– Räpin kuuntelijat ovat kuitenkin suurimmaksi osaksi nuoria. Toivottavasti tämä on vain tilapäinen muutos. Täytän vasta 27. päivä elokuuta 18 vuotta, joten mulla on selvästi käynyt huono tuuri, Purppi manaa.

Skenen kunnostajat

CRASHAA-kappaleen lyriikoissa puhutaan pariinkin otteeseen skenen korjaamisesta. Mutta mikä siinä on vialla, jos mukaan ei lasketa alaikäisiä turhauttavaa Blockfestin ikärajan muutosta?

– Suomiskene tarvitsee jotain uutta ja erilaista. Valitettavan usein, kun koitetaan tehdä erilaista musiikkia saa paljon rapaa niskaan. Suomirap on pysynyt jo kauan samassa pisteessä, mutta olen lähiaikoina huomannut muutosta, Purppi sanoo.

Niklvksen mielestä kenttä on todella rajattu etenkin trapin suhteen.

– Jostain syystä sitä väännetään yleensä vaan tietyissä rajoissa biisejä.

Omilla tekemisillään SEXGANG haluaakin tuoda monimuotoisuutta ja uudenlaista energiaa kentälle. Tähtäin on muutenkin korkealla.

– Haluamme saavuttaa kaiken mitä on mahdollista, Purppi kiteyttää.