Ezkimon postuumi albumi julkaistaan helmikuussa – singlellä fiittaa vanha yhteistyökumppani

Muistatko kuka on K-la?

Kesäkuussa 2015 kesken uuden musiikin äänittämisen kuolleelta Mikko ”Ezkimo” Mutenialta julkaistaan postuumi albumi, kuten uutisoimme aiemmin. Projektin takana on materiaalin tuottajana toiminut artistin veli Juho Mutenia eli Juan Muteniac, jota haastattelimme projektin tiimoilta viime kesänä.

Nyt Agentti Sumo -nimiselle pitkäsoitolle on vahvistettu julkaisuajankohdaksi 3. helmikuuta 2020, jolloin Mikko Mutenian syntymästä tulee kuluneeksi 40 vuotta. Tulevalta levyltä kuullaan ensimmäisenä kappale nimeltä Ajan henki, jolla fiittaa Anssi Kela.

Ezkimo työskenteli Kelan kanssa jo vuoden 2002 Iso E -debyytillään. Sillä artistia kuultiin nimellä K-la kappaleella Ei enää milloinkaan, jossa käytettiin sointukulkua, arpeggiota sekä yhtä riviä Mikan faijan BMW -klassikosta.

Singlen ja tulevan albumin julkaisijana toimii Sony Music. Juan Muteniacin mukaan Sony-diili tuntui luontevalta, koska yhtiön nykyisellä toimitusjohtajalla Henri Lanzilla eli MGI:llä on yhteistä historiaa Ezkimon kanssa. Lisäksi Sony hallinnoi Ezkimon vuosien 2000-2004 välillä BMG:n kautta julkaistua katalogia.

Kuuntele Ajan henki alta. Single on koko muun albumin tapaan Juan Muteniacin tuottama.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.