SEXGANG on palannut hiotumpana versiona itsestään

SEXGANG eli Niklvs, Purppi ja Mike.
Pauli Salmela

Kolmikko julkaisi S3X EP:n.

Killah Recordsille vuonna 2019 sainattu SEXGANG on päättänyt hiljaiselonsa ja julkaissut uuden energisen EP:n. Kolmen raidan projekti kantaa nimeä S3X ja se on kokoonpanon ensimmäinen isompi projekti vuoden 2018 VHS-albumin jälkeen.

Kokonaisuuden muodostavat kappaleet SEXsaw, TRIPLE ja kuka!. Kuben haapajärveläiset suojatit aloittivat levyn työstämisen syyskuun puolivälissä.

– Alettiin suhteellisen pitkän tauon jälkeen tekee taas biisejä aktiivisemmin ja jossain vaiheessa alettiin pyörittelee ideaa EP:stä. Uusia ideoita siihen tuli koko ajan lisää ja sen seurauksena päätettiin mennä loppuun asti sen konseptin kanssa. EP:llä voi kuulla huomattavasti tarkemmin hiottua versiota siitä soundista, mitä ollaan tähän asti tuotettu, niklvs kertoo.

Niklvksen mukaan ryhmän tavoitteena oli tehdä sellaista soundia mitä ei juurikaan kuule muualla. Hänen mielestään he kaikki poikkeavat tyyleillään vahvasti toisistaan, minkä vuoksi jokainen tuo biiseille ihan erilaisia asioita.

– Ne eroavaisuudet toisistamme on ehdottomasti meidän vahvuus ja sen seurauksena meidän musassa on jotain mitä muualla ei, niklvs jatkaa.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.

EP:n äänimaailma on progressiivinen sekoitus underground trap- ja drill-elementtejä. Kappaleiden tuotannosta vastaa kokoonpanon kaikki aiemmatkin julkaisut tuottanut Mike, mutta TRIPLE-kappaleeseen omat lisämausteensa toi myös Lasse Kalmi a.k.a. Leno.

– Mitä tulee tuotantoon, testailin uudenlaisia soundeja niin biitissä kuin miksauksessakin. Täten projektia tuli hiottua ja studiolla aikaa vietettyä syksyn aikana monia monia tunteja, Mike sanoo.

– Biisit puhuu puolestaan. Kaikki on tehty alusta loppuun ite. Koko projekti on meille tärkee ja ollaan itsevarmoja työstämme, Purppi lisää.

Myös EP:n päätösraidalle kuvattu video on kolmikon omaa kädenjälkeä. Mike kertoo sen kanssa tulleen hieman kiire, sillä sekä hänellä että Purpilla oli juuri alkamassa semipakollinen keikka valtiolle.

– Musavidin kuvauksissa viimesen shotin jälkeen pakattiin kamat ja kurvasin suoraa tietokoneen ääreen editoimaan videota, että kerettäisiin pistää kokonaisuus Kubelle ennen inttiä.

Kuuntele EP alta. Kappaleiden lyriikat näet Klangin lyriikkaosiosta.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.