Indieräppäri OXANE yhdistelee punk-viboja, introspektiivisiä lyriikoita ja tarttuvia huukkeja

Ville Linna

Havoc Entertainmentille kiinnitetty tulokas avaa pelin tuplasinglellä.

Viime vuonna toimintansa aloittanut Havoc Entertainment on laajentanut artistirosteriaan. Yksi indielabelin tuoreimmista sainauksista on rap-artisti OXANE, jonka ensimmäisenä julkaisuna toimii kahden biisin tuplasingle.

Nimen takana on 28-vuotias Leo Oksanen, joka on asunut eri puolilla Suomea ennen asettumistaan Helsinkiin. Hiphopista hänet sai aikoinaan innostumaan Avaimen Punainen tiili -klassikko, jota myös Havocin perustajakolmikkoon kuuluva Wretch oli mukana tekemässä.

Musiikin tekemisen OXANE aloitti Lahdessa noin kymmenen vuotta sitten muiden räpistä kiinnostuneiden kavereidensa kanssa. Parilla heistä oli omat kotistudiot, joissa hän osallistui lukuisina iltoina sessareihin ja freestyleihin muutaman vuoden ajan.

Omalla musiikillaan OXANE haluaa tarjota lohtua, asennetta, päänaukomista ja mietittävää. Nyt julkaistujen biisien punk-henkisyys ei silti aseta artistia mihinkään tiettyyn genrelokeroon; sen sijaan yhdistävänä tekijänä biiseissä on vaaran tuntu.

Debyyttituplasinglellä ovat mukana kappaleet Neljä seinää ja Introvertin painajainen. OXANE esittelee ne seuraavasti:

”Neljä seinää on aikajanateksti useammalta vuodelta ja tekstin syntyminen lopulliseen muotoonsa veikin useamman vuoden. Siinä aikajanalla virkataan auki tunteiden ja ihmissuhteiden lankakerää, jonka solmut on ainakin meinannut aueta. Neljä seinää biisinä syntyi, kun mun mittakaavaalla toinen pitkä parisuhde päättyi ja aloin jäsennellä mun aikaisemmin kirjottamia mietteitä ihmissuhteisiin liittyen kappaleeksi. Ehkei ihan klassinen erobiisi, vaikka sitäkin kappaleessa käsitellään.”

”Introvertin Painajainen taas on sekä introvertin, että ihmistyypin joka vois olla introvertin painajainen, näkökulmasta kirjotettu summeeraus illasta, jolla päästä hetkeksi pois, jostain mistä on tarve päästä pois. Tää sai alkunsa kun oltiin frendin kanssa taksissa ja jonkun pitkälle pohjustetun läpän päätteeks frendi heitti, että toihan olis ”introvertin painajainen”. Sanoin heti, että tosta lausahduksesta pitää tehä träkki ja kirjotin sen vielä puhelimen muistioon, ettei illan tuoksinnassa olis unohtunut hyvä idea. Osittain tällasena sosiaalisena introverttina oli helppo kirjottaa kokonaisuutta sekä introvertin, että introvertin painajaisen näkökulmasta.”

Biisit on tuottanut Kalle Nissinen ja niiden vastaavana tuottajana on toiminut Wretchin lisäksi Temper2. Ota paketti kuunteluun alta ja lyriikat haltuun Klangin lyriikkaosiosta.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.