Musta Hanhi jatkaa uraansa Kreme Recordsin artistina

Agnes Ekblad

Olli Antonio kiinnitti turkulaiskollegansa uudelle levymerkilleen.

Turkulainen trap-pioneeri Musta Hanhi on solminut uuden levytyssopimuksen tulevista julkaisuistaan. Indierockin suuntaan liikkuneen Mauno Gang -jäsenen uutena levy-yhtiönä toimii viime vuonna toimintansa aloittanut Kreme Records.

Levy-yhtiön rosteriin ovat tähän asti kuuluneet ainoastaan sen perustaja Olli Antonio sekä Negatiiviset Nuoret. Musta Hanhi on siis labelin lahtelaisen ydinporukan ensimmäinen ”ulkopuolinen” artistikiinnitys.

Olli Antonio ja Musta Hanhi kohtasivat alun perin vuoden 2019 nousevia rap-nimiä esiin nostaneen Luokka ’19 -videokuvausten yhteydessä. Mikäli Basson ja HOODWATCH-kaksikon kuratoimaan konseptiin kuulunut video on näkemättä tai sen sisältö unohtunut niin näet sen alta.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.

Kaksikko bondasi, minkä seurauksena Olli Antonio päätyi yhdeksi fiittaajaksi Mustan Hanhen viimevuotiselle Formosus-albumille. Olli Antoniota kuultiin kappaleessa Katse, joka julkaistiin myös singlenä.

Musta Hanhi on aiemmin julkaissut musiikkiaan itsenäisesti sekä Överdogin ja Monsp Recordsin kautta. Hänen tähänastiseen tuotantoonsa kuuluvat muun muassa projektit HANNU (2017), HANNU II -EP (2018), Colmas (2020) ja Formosus (2021).

Katalogin laajentuminen jatkuu tänä vuonna vähintään EP-mittaisella levyllä. Ensimmäinen näyte siitä saadaan perjantaina 18. helmikuuta, kun Kreme Records julkaisee Mustalta Hanhelta singlen nimeltä Yksin pimeeseen.