Mellakka Festival saa jatkoa

Snak the Ripper esiintymässä Mellakka-festivaalin lavalla.
Kanadalaisräppäri Snak the Ripper nähtiin Mellakan lavalla edellisellä kerralla.
Miikka Varila

Hiphop-festari järjestetään myös ensi kesänä Hämeenlinnassa.

Kotimaisen festarikentän uusi tulokas Mellakka Festival saa jatkoa. Viime kesänä Hämeenlinnan Linnanpuiston haltuunsa ottanut hiphop-tapahtuma järjestetään uudelleen 19.-20. heinäkuuta 2019.

Tapahtuman promoottorin ja tuotantopäällikön Tom Kankaan mukaan Hämeenlinna on osoittautunut toimivaksi paikaksi rap-festareille.

– Tarkkaa järjestyspaikkaa emme vielä ilmoita, mutta ensi vuoden osalta voidaan sanoa varmaksi että tapahtuma tullaan järjestämään Hämeenlinnassa.

Ensimmäisenä järjestysvuotenaan Mellakka Festival keräsi oheistapahtumineen noin 8000 kävijää tuodessaan kaupunkiin kaiken kaikkiaan 36 artistia tai yhtyettä. Ulkomaisina kiinnityksinä tapahtumassa nähtiin yhdysvaltalainen La Coka Nostra sekä kanadalainen Snak the Ripper, jonka Driftin-musiikkivideolla on mukana festareilla kuvattua materiaalia.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.

Isoimmat haasteensa Mellakka Festival kohtasi sään puolesta. Festarit jouduttiin keskeyttämään hetkellisesti ukkosmyrskyn vuoksi.

– Viime vuosi meni tapahtuman kannalta keliolosuhteisiin nähden erinomaisesti. Valtavasta ukkosmyrskystä huolimatta kaikki bändit esiintyivät, ja aikataulu kurottiin kiinni tunnissa. Olemme saaneet viime vuodesta paljon positiivista palautetta, Kangas jatkaa.

Hiphop-painotteinen linja jatkuu, ja kesän 2019 festareiden lipunmyynti alkaa tarjoushintaisilla ”Black Bird” -lipuilla tänä perjantaina Black Fridayn hengessä. Ensimmäisiä artistijulkistuksia on lupa odottaa vuodenvaihteen paikkeilla.

– Bändien määrä ei tule näillä näkymin ainakaan vähentymään, joten vastinetta rahoille löytyy varmasti monentyyppiselle festivaalikävijälle, Kangas toteaa.