Mäkki julkaisi bileanthemin – kappaleella kuullaan räppäämässä keikka-DJ:nä tunnettu Jedidi

Uusin kappale on jatkumoa kevään singlelle.

Pitkän linjan rap-artisteihin kuuluva Mäkki eli Gert Kaasik tunnetaan suorasanaisuudestaan ja omintakeisesta flowstaan. Rap-pioneerin aikaisempiin hitteihin lukeutuu kappaleita kuten tuplaplatinaa striimanneet Pakastin ja Mixet Tahdo.

Syksyn aikana räppäri julkaisi myös singlestään Fyfyy remixin etelässä kuvatun musavideon kera. Remixillä kuullaan mukana Katutaso Äänitteelle kiinnitetyt $auli ja Louhi Fatt.

Viime viikolla julkaistulla biisillä No Problemo on mukana myös Jedidi, jonka usea saattaa tunnistaa Mäkin keikka-DJ:nä. Uuden kappaleen kerrotaan olevan jatkumoa keväällä julkaistulle Koita Kasvaa Aikuiseks -singlelle.

– Mäkki julkaisi uuden bileanthemin, toteaa Universal Music Instagramissa.

Tuleva vuosi 2023 tulee olemaan artistille juhlavuosi, sillä ensimmäisestä levy-yhtiösainauksesta tulee kuluneeksi kokonaiset kymmenen vuotta.

Kuuntele artistin uusi biisi alta.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.