Hamueloksen ääni kantaa soolonakin

Joonas Törnström

Helsinkiläisartisti esittelee itsensä uudelleen.

Skorpionille levyttänyt Sliki & Hamuelos -duo ei enää jatka yhdessä, kuten uutisoimme aiemmin. Kumpikin osapuoli tekee musiikkia tällä hetkellä omillaan, ja nyt Hamuelos on julkaissut kaksikosta ensimmäisenä omaa soolomateriaalia.

Tuore omakustannesingle on nimeltään Ääni. Kappale enteilee Hamueloksen astetta henkilökohtaisempaa kuuden raidan EP:tä, joka julkaistaan helmi-maaliskuun aikana.

– Inspiksenä toimi senaikaset kelat ja fiilikset sekä jo levyllä olevat valmiit biisit. Ääni kertoo musta ja mun arvoista sekä toimii avauksena loppulevylle, Hamuelos sanoo.

Kappaleelle on julkaistu myös musiikkivideo, joka on kuvattu Helsingin Kalasatamassa sekä yhteistyössä The Box by Haaga-Helian kanssa Haagan kampuksella. Videon on kuvannut ja ohjannut jjohanness.

Musiikkivideon näet alta. Lyriikat löytyvät Klangin lyriikkaosiosta.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.