Ensinäytössä debyyttinsä tekevä Left tuo uutta ääntä Suomen musiikkikentälle

Left pitää kädellään kiinni valkoisesta hiihtopipostaan.
Leftin musiikki eroaa modernista trap-musiikista ainutlaatuisen laulusoundinsa avulla.
Booa Music

Pienlevy-yhtiölle sainatulla Leftillä on selkeä visio musiikillisesta urastaan, mutta se jää vielä toistaiseksi arvoitukseksi.

Suomalainen musiikkikenttä saa uuden ja kiehtovan lisän artistista nimeltä Left, joka tuo ainutlaatuisen näkökulman pop- ja trap-musiikin yhdistelmään. Tuoreen artistin ilmaisuvoima ei rajoitu pelkästään musiikkiin, sillä suuressa roolissa pelaa myös visuaalisuus, joka nähdään jo ensimmäisen julkaisun myötä.

Leftin musiikki ammentaa vaikutteita southern trap -genrestä, mutta eroaa perinteisestä trap-musiikista ainutlaatuisen laulusoundinsa kautta. Tästä syntyvä tyylilajien kontrasti muodostaa Leftin artisti-identiteetin, joka kuuluu jokaisessa tähän asti syntyneessä kappaleessa. Vaikutteita on mahdollista kuulla Yhdysvaltojen suunnalta.

Debyyttinsä tekevän, itseään tunteikkaaksi artistiksi kuvailen Leftin ensimmäinen single Himalaya High julkaistiin tänään yhdessä videon kanssa, mikä antaa yleisölle ensimakua siitä, mitä tuleman pitää.

– Himalaya High on mulle mielentila, mikä kertoo siit et oon menos johonki merkitykselliseen suuntaa, johon oon valmistautunu koko elämäni. Mikään ei voi enää pysäyttää mua ja oon semmoses modes et lennän korkeel. Samal siin on sellanen tunne, et täs matkas on haasteit ja esteit mist tuun läpi mil hinnal tahansa. Himalaya High on myös intro kaikel tuleval, Left kertoo.

Alta voit katsoa, miten Left kommunikoi persoonaansa musiikin ja kuvan muodossa.