Diipeis-ohjelmasarja saa jatkoa – toisessa kaudessa nähdään artisteja, tuottajia ja muita luovia osaajia

Ohjelmassa on tarkoitus käydä keskusteluja, jotka herättävät ajatuksia.

Diipeis-podcast on myös Klangin toimittajana toimivan Susanna Nissisen ohjelmasarja, jossa keskustellaan hieman pintaa syvemmällä olevista aiheista kuten esimerkiksi omaan identiteettiin liittyvistä aiheista, ihmissuhteista sekä mielen hyvinvoinnista. Kussakin jaksossa on oma teemansa, jonka ympärillä keskustelu pyörii.

Ohjelman tarkoituksena on luoda vieraiden kanssa erilaisia keskusteluja, joista kuuntelija voi saada helposti vertaistukea sekä samaistuttavuuden tunnetta, ylläpitäen samalla rentoa ja helposti lähestyttävää tunnelmaa. Vieraina ohjelmassa tullaan näkemään artisteja, tuottajia sekä muita luovan alan osaajia.

– Tarkoituksena on ensimmäisen kauden tapaan luoda sisältöä kaiken ikäisille ja sukupuolisille henkilöille. Toivon että nää keskustelut herättää ajatuksia ja antaa sellaista lämmintä fiilistä. On ihanaa myös jos aiheisiin voi samaistua sekä saada niiden kautta satunnaisesti myös hymyn huulille!

Podcastin toinen kausi alkaa jaksolla pehmeän soundin oman artistiuutensa lisäksi muille biisejä kirjoittavan ANI:n kanssa. Jakson keskustelun aiheena on viisi rakkauden kieltä, joihin kuuluu sanojen- , tekojen- , lahjojen-, laatuajan- sekä kosketuksen kieli. Jaksossa pohditaan myös aiheen ympärillä omaa rakkauden kieltä, minkä tyylin kanssa haluaisi kehittyä paremmaksi sekä kuinka lukea muiden tapaa näyttää rakkautta.

– Yllätyin itsekkin tän aiheen kanssa, ettei se oo niin selkeää että mikä se oma rakkauden pääkieli on, niin kun alun perin olin itekseni miettinyt.

Kurkkaa tai kuuntele uusin jakso alta:

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.