Davia Akenami laulaa biisillään katseenvangitsevasta naisesta

Samuli Vienola

Laulajan singlen aiheena on liikkeillään lumoava tanssija.

Indieartistina musiikkia tekevä Davia Akenami julkaisi viime viikolla pehmeän kutkuttavan kappaleen Angel. Inspiraatio biisiin lähti liikkeelle Netflix-sarjan kautta.

– Katsoin Netflixistä yhtä sarjaa keväällä, jossa stripparille sanottiin, että ”you must dance like an angel if they tip like this”. Se jäi mun mieleen vahvasti, ajattelin heti että tästä ois kiva kirjoittaa ja rakensin koko biisin oikeastaan sen ympärille, hän kertoo.

Singlen tarinassa Davia laulaa ihailevasti naishenkilöstä, joka lumoaa katselijansa täysin.

– Biisissä ihailen tän tanssijan liikkeitä ja hänen koko olemustaan. Häntä ei kiinnosta mitä häneltä odotetaan ja siksi hän saa aina mitä haluaa. Sellainen nainen, josta ei vaan saa silmiään irti.

Artisti on kirjoittanut kappaleen itse. Tuottajana on toiminut Davian kanssa useasti yhteistyötä tehnyt Raphael Ænselm ja miksaajana sekä masteroijana toimi myös laulajan kanssa useampaan otteeseen työskennellyt Alexander Clifford.

Angel sai positiivista palautetta jo ennen julkaisua, sillä se soitettiin ennakkoon YleX:n Renaz ja Wekesa sekä Uuden Musiikin X -ohjelmissa.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.