No stress oo fresh! – Jasa jakaa kappaleellaan positiivista fiilistä

FTK-levyjen kautta julkaistu biisi keskittyy jokaisen omaan hyvinvointiin.

Ennen soolouraansa kuopiolainen artisti Jasa on julkaissut musiikkia useammassa kokoonpanossa. Vuodet 2013-2018 räppäri oli mukana Jasa ja Immeinen -yhtyeessä, jonka yhteinen taival päättyi mielenkiintojen erkanemisen vuoksi.

– Immeinen innostu pyöräilystä ja muusta niin mentiin vähän eri reiteille ainakin hetkellisesti, eihän sitä koskaan tiedä jos sitä vielä tulee kuitenkin jotain yhteisiä juttuja, hän toteaa iloisesti.

Nyt artisti julkaisi kesäisen kappaleen nimeltä Fresh, joka kutsuu kuuntelijan nauttimaan. Nyt ei stressata liikaa, vaan keskitytään omaan hyvinvointiin.

– Kesä on jo pitkällä, mutta nyt siitä on viimein aika alkaa nauttimaan. Jätetään kaikki ylimääräinen ajattelu ja keskitytään siihen omaan hyvinvointiin. Duunitkin voit unohtaa hetkeksi ja kaivaa itsestäsi sen villin nuoruusvuosien teinin esille. Ihminen on freshimmillään, kun sillä ei oo mitään ylimäärästä ympärillään. Riittää, kun aurinko höllii, suussa on Al Capone ja kädessä on hyvä kylmä juoma ilman mitään häiriötekijöitä, hän kuvailee.

Räppärin fiilikset singleä luodessa oli hyvin erilainen kappaleen tunnelmaan verrattuna, ja on samalla esimakua mahdollisesti ensi vuoden alussa ilmestyvästä albumista.

– Biisin idea syntyi ihan päinvastasissa mielentiloissa. Oli kiirettä, stressas, ei vaan osannu pysähtyä, tai keskittyä yhteen asiaan. Yks homma oli ohi, niin otit siihen päälle kolme lisää. Sillon päätin, että nyt tää paska saa loppua. Jatkuva suorittaminen vaihtu ihan vaan löhöilyyn ja ittensä ajattelemiseen. Sillon, kun voit itte hyvin ja olo on fresh, niin pystyt antamaan myös hyvää muille. Halusin kirjottaa biisin muistuksena ittelleni ja muille, et ei ole aina itsekästä ajatella vaan itteään muistakaa se!

Kesän keikkailujen jälkeen artisti suuntaa katseensa seuraavaksi albuminsa viimeistelyyn, jonka hän kertoo olevan fiilikseltä hyvin erilainen debyytti-EP:seen verrattuna.

– Tää tulee olemaan menevämpää! Esikois EP:ssä mentiin pintaa syvemmälle pohjautuen samalla omaan elämään. Fresh-single kertoo aika hyvin tunnelmaa missä ollaan ja mitä tehdään, nyt nostetaan kädet ilmaan ja tanssitaan!

Jasa haluaa tarjota musiikillaan menevää ja iloista menoa vuoden ympäri. Nappaa Fresh kuunteluun tästä.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.