Aataminoppa kuittailee vähän joka suuntaan eikä välitä v****akaan

Toni Kristian

Helsinkiläisartisti on yksi Mäkin labelin tuoreimmista sainauksista.

Omaleimaisella videolla WC-paperirulla on väärinpäin telineessä, ääni ilmoittaa luukuttavansa aitopäiden ikkunoiden alla Djangomaynin tuotantoa ja verseistä puhutaan ”verseeinä”. Aataminoppa ei tosiaankaan välitä vittuakaan mistään!

Osa urbaanin musiikin seuraajista saattaa muistaa 29-vuotiaan nastolalaislähtöisen artistin lahtelaisesta Negatiiviset Nuoret -yhtyeestä, jossa hän vaikutti noin vuoden ajan. Tuolloin oikealla etunimellään julkisuudessa ollut Artturi oli mukana kolmella kokoonpanon kappaleella, joiden julkaisijana toimi Rähinä Records.

– Nykyään asun Helsingissä ja teen musaa: räppään, teen biittejä ja säveltelen Logicilla vähä kaikennäköstä ”Nintendo-musaa” mitä lähtee, mutta kyl se räppäys on mun ”main thing”. Mulla on ollut pitkään se nyt hidasteena, että oon tehny paljonki biisipohjia, mutta sit syystä tai toisesta aina jättänyt ne puolitiehen tai pistäny suoraa roskikseen, Aataminoppa kertoo Klangille.

Soolomateriaalia Aataminopalta on odotettu hänen lähipiirissään pitkään ja hartaasti. Musiikkia ”tulokas” onkin tehnyt noin 15 vuoden ajan, mutta totisemmalla otteella vasta 3-4 vuotta.

Nyt Aataminoppa on julkaissut ensimmäisen soolosinglensä, joka sai alkunsa alkuvuodesta. Kappaleen nimi on IDGAF, joka tulee ei-niin-yllättäen sanoista ”I Don’t Give A Fuck”.

– Tossa yks päivä räppäillessä huomasin, että hei, tää biisihän oikeesti toimis, ja tätä vois lähteä myös työstämään eteenpäin. No me sitten lähdettiin Heikki ”Heku” hekuAnttosen kanssa nuorisotalo Happeen tekemään YouTube-biitin tilalle oikeeta tuotantoa, ja siinä samalla sit saatiin kertsit ynnä muut kasaan, artisti kertaa.

Kappaleen on julkaissut Mäkin luotsaama Katutaso Äänite, jonka muihin artisteihin lukeutuu esimerkiksi Negatiiviset Nuoret -ryhmässäkin vaikuttava Olli Antonio. Levytyssopimus on Olli Antonion, Louhi Fattin ja ODE:n sopimusten tapaan joint venture -diili Katutaso Äänitteelle ja Universal Musicille.

– Kirjotin about kuukausi pari sitten sopparin Aitomäkin Katutasolle, vaikka mul oli vähän alkuun arpomista, että mihinköhän lähtis demoa viemää. Katutasolla on monta frendii messissä ja Mäkillä on jotenki sellai hullunkatse aina, kun se puhuu massista. Mä sit ajattelin, että tää on salee ihan hyvä mesta tehdä musiikkia. Sieltä mulle sitten annettiin vihreetä valoa, ja sanottiin, että tän vois pistää ekaksi sinkuksi, joten tässä nyt ollaan biisi valmiina, Aataminoppa jatkaa.

Palataan kuitenkin siihen videoon, jonka visuaaleista vastaa Toni Kristian eli Toni Hemmilä. Miten kauan hehkutetun videoon tekemiseen meni aikaa?

– Videon puitteet me kasattiin suht vauhdilla ja hassuteltiin varmaan about viikossa kasaan leikkauksia myöten koko setti. Erittäin tyytyväisiä ollaan lopputulokseen ja toivottavasti myös toimii muille jonkunnäköisenä piristyksenä näinä nihkeinä aikoina.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.