Matti8:lta brittigarage-henkinen erikoisjulkaisu – tulitukea tarjoaa brittiläinen supertuottaja Soulecta

Helsinkiläisartistilla on suunnitelmissa myös lupaavan kuuloisia isompia projekteja.

Vuoden alussa osuvasti nimetyn Ka8i-debyyttialbuminsa julkaissut helsinkiläisräppäri Matti8 on palannut julkaisurintamalle. Töölön Ketterä -yhtyeen ajoista asti räppäri muistetaan grime-henkisestä tyylistään, mutta nyt Kasilta kuullaan hiukan erilaista brittityylistä musiikkia, sillä vuorossa on brittigarage-henkinen DÄÄM-kappale.

Yksittäiseksi erikoisjulkaisuksi tarkoitettu menevä bängeri on tehty yhteistyössä arvostetun brittituottajan Soulectan kanssa. Supertuottajana tunnettu maestro saattaa olla monelle tuttu esimerkiksi Eminemin My Name Is -hitin brittigarage-remixistä, joka oli viime syksynä englantilaisen radiokanavan BBC Radio 1:n tehosoitossa.

– Biisi kertoo siitä kun toisesta ihmisestä jää sellainen ensivaikutelma että tipahtaa itse suoraan kanveesiin, Matti8 kiteyttää.

Kaksikon ohella biisinteossa ovat olleet mukana oululainen dubstep-tuottaja AMPR ja Lyömättömät-kokoonpanon Xmies, jonka Blammo!-levymerkki vastaa singlen julkaisusta.

Isompana kokonaisuutena Matti8:lla on tekeillä kotimaisiin lainabiitteihin pohjautuva mixtape, josta on jo kuultu esimakua YleX:n Lyömättömät-ohjelmassa. Lisäksi suunnitteilla on muun muassa Ceebrolisticsissa vaikuttaneen ja vähintäänkin yhtä legendaarisen RPK:n tuottama levy.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.