Kahdeksan kappaleen mittainen kokonaisuus tarjoaa kokoelman ilman laajempaa yhdistävää teemaa.
Aktiivisesti uutta musiikkia julkaisseen Stafan tuotanto sai tänään jatkoa, kun artisti julkaisi LOPUN ALKU -nimisen mixtapen. Projekti jatkaa trilogiaa, joka sai alkunsa viime vuonna, kun räppäri julkaisi ACTION EP:n. Mixtapen projektista tekee kantavan teeman puuttuminen; artisti kuvaa sen olevan ennemmin kasa erilaisia biisejä.
– Päätin mennä mixtape-nimellä tälle projektille, koska verrattuna mun edelliseen projektiin mis oli ainakin vähän teemaa, niin tässä sitä ei ole. Enemmänkin vain kasa erilaisia biisejä, joita tuli tehtyä ja joita fiilasin ja tein niistä tämän projektin. Työskentely oli vapaampaa siinä mielessä, että teemaa ei ollut, joten projektilla kuullaan vielä enemmän vaihtelua räpin eri tyylilajeissa, artisti kertoo.
Kahdeksan kappaleen mittaiselle mixtapelle mahtuu kolme singlenä julkaistua biisiä ja viisi täysin uutta. Kuulijalle tarjotaan tuttua taattua Stafaa, mutta myös jokseenkin yllättäviä vierailijoita. Projektille on löytänyt tiensä kaksi suomirapin kentällä, kuin myös artistin itsensä silmissä arvostettua tekijää – Gracias ja Kube. Stafa kertoo yhteistöiden olleen mielessä jo pitkään.
– Olen fiilannut molempia artisteja jo pitkään ja miettinyt aina oikean kappaleen tullessa haluavani molempien kanssa duunata jotain yhdessä. Tehtyäni nämä kyseiset kappaleet molemmat artistit tulivat ensimmäisenä mieleen feattien suhteen ja rohkeasti menin vain kysymään olisiko yhteistyö mahdollista ja tämä toimi molemmille, Stafa kiteyttää.
Myös tuttu ääni ja tuotanto näkyy mixtapella, kun niin ikään Vantaalta ponnistava Ares vierailee kappaleella Tetris, jonka Stafa mainitsee tämän hetkiseksi suosikikseen projektilta. Vastaavan tuottajan roolissa on debyytti-EP:lta tuttu Lepa2k, joka tuntuu muodostaneen suoranaisen duon artistin kanssa.
Mixtapen julkaisun myötä katseet kääntyvät ensi vuoteen, kun viime vuonna alkunsa saanut trilogia on suunnitelmissa saattaa päätökseen debyyttialbumin merkeissä.
– Ensi vuoden puolella on suunnitelmissa julkaista debyyttialbumi. Odotuksien suhteen sanoisin albumilla olevan selkeä teema alusta loppuun. Albumin nimi ja aihe on asia mikä on ollut mielessä jo uran alkuvaiheilta, paljastaa Stafa.
Albumin kappaleelle Täälpäin julkaistiin Yuteworldin ohjaama ja kuvaama musiikkivideo, jonka pääset katsomaan alta.