Hamuelos tuo soolollaan esiin sekä maskuliinisen että herkän puolensa

Samuli Vienola

Hamueloksen ensimmäinen sooloprojekti on täällä.

Vaikka Sliki & Hamuelos -duo hajosikin, eivät sen jäsenet ole kadonneet minnekään. Tuoreimpana todisteena siitä toimii Hamueloksen soolo-EP, jonka artisti on julkaissut omakustanteena.

Ääni-nimisen EP:n nimikkoraita julkaistiin jo aiemmin videon kanssa. Uutta materiaalia kuuden kappaleen kokonaisuus sisältää noin 15 minuutin edestä.

– Levy on ollu täs jo jonkin aikaa valmiina, niin tuntuu vapauttavalta vihdoin laittaa se ulos ja voi mennä kohti uusii juttui sataprosenttisesti. Oon tyytyväinen kokonaisuuteen ja siihen miten oon saanu ilmaistua mun tän hetkiset fiilikset ja ajatukset. Soundi on sitä mitä halusin ja tekstit rehellisiä, Hamuelos kertoo.

Hamueloksen mukaan EP on saanut eniten vaikutteita briteistä, mutta myös muu eurooppalainen soundi Ranskasta, Saksasta ja Ruotsista on tuonut lisämausteensa projektiin. Alexander Cliffordin miksaaman ja masteroiman projektin ainoana fiittaajana toimii Universal Musicille sainattu LIL YAYO.

– Alkuperänen tarkotus oli tehä koko prokkis ilman featteja. Mul oli ollu Vuodet-demo jo jonkin aikaa ennenkun päätin et haluun siihen featin. Ollaan tehty LIL YAYO:n kans musaa aiemminkin ja fiilailtu toistemme juttuja, eli se tuli tosi luonnollisesti.

Henkilökohtaisen projektin teemana on artistin tämänhetkinen elämäntilanne, ajatukset, fiilikset ja arvomaailma. Osa kappaleista painottuu itsetutkiskeluun sekä elämän ja ympäristön analysointiin, kun taas loput käsittelevät parisuhdetta etenkin sen alkuvaiheessa.

– Levy sisältää erilaisii viboi eli kantsii kuunnella alust loppuun!

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.