Ellimei julkaisi debyyttialbuminsa – Pieni ikuisuus kertoo rakkaudesta, kasvusta ja pysähtymisestä

Ellimei ja Pieni ikuisuus
Pieni ikuisuus vie Ellimein kuulijan rakkauden ja elämänvaiheiden äärelle.
Nooa Kervinen

Ellimei julkaisi odotetun debyyttialbuminsa Pieni ikuisuus, joka kokoaa kahden vuoden matkan rakkauden, kasvun ja elämänvaiheiden äärellä.

Nouseva laulaja-lauluntekijä Ellimei on julkaissut tänään odotetun debyyttialbuminsa Pieni ikuisuus. YleX Läpimurto 2025 -listauksen kolmen kärkeen nostettu artisti on jo striimannut lähes platinaa ennen julkaisuaan.

Albumi kokoaa yhteen viisi aiemmin julkaistua singleä ja kahdeksan uutta kappaletta. Mukana on myös huhtikuussa ilmestynyt Mun ihminen, joka nousi Spotifyn kakkossijalle ja on pian tuplaplatinaa striimannut menestys.

Lue myös: Koulutehtävä sai artisti Ellimein hyvälaatuisen kriisin äärelle – nyt biisit soivat radiossa asti

Kaksi vuotta tunteiden äärellä

Ellimei kertoo, että Pieni ikuisuus on syntynyt kahden vuoden työn tuloksena.

– Sen tekeminen on itsessään ollut pieni ikuisuus, tässä tapauksessa se tarkoittaa noin kahta vuotta. Ollaan työstetty sitä päättäväisesti tuottajani Wikke Wiklundin kanssa.

Hänen mukaansa albumi heijastaa koko matkaa artistina tähän hetkeen.

– Sieltä löytää rakkautta, parasta ja vaikeinta. Elämänvaiheita, ihania ja ihan kamalia.

Levyllä Ellimei on ollut vahvasti mukana myös tuotannossa.

– Wikke on saanut rehellisten tarinoideni ympärille juuri sellaisen tuotannollisen maailman, joka imaisee mukaansa ja parhaimmillaan pysäyttää ajan. Ollaan ylpeitä siitä, millainen kokonaisuus saatiin luotua jo julkaistujen sekä uusien kappaleiden kesken.

Lue myös: Pehmeää suomi-indietä – Ellaella palaa ääneen rakkauden ja toivon teemoin

Suuri kiitollisuus kuulijoita kohtaan

– Oon ollut aivan häkeltynyt siitä, että levy on ennen julkaisuaan ylittänyt striimauksissa kultarajan. Se tarkoittaa mulle sitä, että ihmiset on löytäneet mun laulut, siitä oon maailman kiitollisin, Ellimei sanoo.

Hän toivoo, että kuulijat pysähtyvät albumin äärelle.

– Toivon, että tämän albumin äärelle pystyy pysähtymään kuten albumin nimikkoraidassa lauletaan: ”Unohdetaan kaikki muu, ollaan tässä pieni ikuisuus”.

Ellimei tunnetaan muun muassa platinaa striimanneesta Miten ihmiset löytää toisiaan (feat. Överi) -kappaleesta sekä kultaa striimanneesta Mitä kuuluu? -hitistä. Uuden levyn julkaisukeikka järjestetään Helsingin Kulttuuritalolla keskiviikkona 5. marraskuuta.

Lue lisää ajankohtaisia musiikkiuutisia!