Eevil Stöön ja Stepan yhteislevy on askeleen lähempänä – tuore single jatkaa bay area -räppilinjalla

Iiro Kuosmanen

Yhteiskiertueen toteuttanut kaksikko juhlistaa pian levyjulkkareitaan Helsingin Ääniwallissa.

Alkuvuodesta yhteisen keikkakiertueen toteuttanut parivaljakko, omaleimaisen suomiräpin lähetti Stepa ja Katakombi Recordsia luotsaava Eevil Stöö, lisäävät puita uuniin tänään julkaistulla uudella yhteissinglellään todeten, että Kaikki mitä teen on rap. Yhteislevyltä irroitetun Pehmee Goon, Octn:in ja Yungtamon tuottaman singlen kerrotaan olevan rauhallisesti soljuva kappale, joka vakuuttaa tuotannollaan sekä duon omintakeisilla räpeillä.

– Eevil Stöö on erityinen harvinaisuus ja lahja suomalaiselle musiikille. Nyt kun me ollaan yhdistetty voimat niin tuntuu siltä, että me molemmat ollaan ihan pysäyttämättömässä iskussa ja ruokitaan toistemme tekemisiä. Musan tekeminen on tosi kivaa, eikä meidän intohimo lopu klo 17, vaan jos jutut vaatii työskentelyä aamusta iltaan, niin sitten mennään aamusta iltaan. Ei meitä väsytä, kertoo Stepa.

Itsevarmasta bay area -räppimeiningistä innoittunut tuleva albumi on PME Recordsin ja Katakombi Recordsin ensimmäinen yhteisjulkaisu, joka tullaan julkaisemaan kuukauden päästä, perjantaina 21. huhtikuuta. Edellinen kaksikon yhteissingle TYH-MÄ ilmestyi tämän vuoden tammikuussa.

– Seuraavaksi tehdään räppiä niin, että hampaat kolisee! Komppia koneeseen vaan sillä täältä pesee!, Stepa jatkaa.

Duon tuorein Kaikki mitä teen on rap -single sai seurakseen Lungi Median tuottaman musiikkivideon, joka on kuvattu Helsingin Korjaamolla.

– Kaikki hyvät ihmiset oli saapuneet paikalle ja kaikki meni kauniisti. Porukkaa oli niinku Tervajärven tikkakisoissa. Osa keikoilla kävijöistä on pyörinyt mukana jo vuosia ja niitä on niin mukava nähdä terveinä ja hyväntuulisina. Osa kertoo unelmistaan ja mitä ne aikoo tehdä elämällään ja minä tietysti sanon niille että antakaa vaan mennä niin että paukkuu! Kauppisen Kimi dokumentoi illan ja seki äijä on kohta jo liian lahjakas näihin hommiin. Huippu kundi, Stepa kertoo.

Stöön ja Stepan alkuvuodesta toteutuneen suositun yhteiskiertueen keikoilla kuultiin molempien artistien täyspitkät omat setit. Tulevaa albumia juhlistetaan perjantaina 5. toukokuuta Helsingin Ääniwallissa. Liput levyjulkkareihin voi hankkia ennakkoon Eventualista ja Tiketistä.