Eevil Stöö julkaisi uutta materiaalia – tiedätkö kuka on Dwayne Wayne?

Eevil Stöö mustavalkoinen kommandopipo päässä.

Uusi EP tulossa.

Viime vuonna julkaisutoimintansa aloittanut levy-yhtiö Katakombi tiputtaa heti vuoden 2019 alkumetreillä uutta soolomateriaalia perustajaltaan. Dwayne Wayne on ensimmäinen singlelohkaisu Eevil Stöön tulevalta EP:ltä Internetil ei oo tunteit.

Slushherin tuottaman kappaleen inspiraationa on toiminut Suomessa aikoinaan Kolmoskanavalla nähty Kreisi college -tilannekomediasarja, joka tunnetaan rapakon takana nimellä A Different World. Tuloksettomista iskuyrityksistään ja aurinkolaseistaan tunnettu Dwayne Wayne on yksi sarjan keskeisimmistä hahmoista.

Stöön viimeaikaisilla projekteilla keskeisissä osissa ovat taas olleet MNTTT-duon toinen osapuoli Aztra, Koksu Koo ja Kube. Yhteistyökuvioille on lupa odottaa jatkoa, sillä myös Dxxxa D paljasti Yle Puheen viimekesäisessä haastattelussa äänittäneensä Eevil Stöön kanssa. Omaleimaista kaksikkoa on aiemmin kuultu samalla raidalla ainakin DJ Polarsoulin Pilvilinna-tuottajalevyllä.

Livenä helsinkiläisartistin uusinta tuotantoa on mahdollista kuulla torstaina 31. tammikuuta pääkaupungin Henry’s Pubissa, jossa pitkän linjan tekijä keikkailee Koksukoon tuella. Kuuntele Dwayne Wayne -hiitteri alta.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.