Bentalityn esikoisalbumi on artistin konkreettisin musikaalinen taidonnäyte tähän mennessä

Overdogin rosteriin kuuluva artisti käsittelee kokonaisuudella useita suuria aiheita.

Englanniksi räppäävä Bentality julkaisi viime viikon perjantaina 11. marraskuuta esikoisalbuminsa Twenty Something.

Albumin nimi viittaa siihen, että kaikki kappaleet on tehty artistin ollessa parinkympin iässä. Kokonaisuudella käsitelläänkin monelle parikymppiselle henkilölle ominaista henkistä kasvua ja levyllä kuullaan kappaleita, joiden teemoina ovat esimerkiksi rakkaus, perhe, luottamus, kunnianhimo sekä rasismi. Kokonaisuudella kuullaan myös artistin musikaalista aikuistumista ja suurin osa biiseistä on räppärin itsensä säveltämiä sekä taustalla kuuluvat instrumentin hänen itse soittamia.

– Soitin levyllä ainakin pianoa, flyygeliä, wulritzeria, muutamaa syntetisaattoria, akustista ja sähkökitaraa ja erilaisia perkussioita. Näiden lisäksi oon ohjelmoinu levyn rumpusoundeja ja bassoista suuren osan. Alun perin soitin melkeen kaikki soittimet levyllä,  mutta pyydettiin sit osaavampia soittajia viemään muutamat maaliin asti, sen takii muistan ainaki että noi aiemmin mainitut soitin levylle asti itse, hän toteaa lämpimästi.

Fiilis artistilupauksella on tällä hetkellä tunteikas. Oman suuremman projektin julkaisu on ollut räppärin unelmana jo pidemmän aikaa.

– Eka reaktio julkasun jälkeen oli onnen kyyneleet. Oman levyn julkaseminen on ollu pitkään mun unelmana ja olihan mulla tietyt vaatimukset myös laadun suhteen. Nyt se on täynnä biisejä, joista oikeesti oon ylpee.

Yhteensä kuusitoista biisiä sisältävä projekti omaa jopa hieman yllättäviäkin vieraita ja mukana kuullaan muun muassa Nylon Beatista tunnettu Jonna Geagea, Redrama sekä Bomfunk MC:stä tuttu Raymond Ebanks.

Monet albumilla vierailevista artisteista ovat henkilöitä, joiden töitä Bentality ihailee suuresti ja jotka ovat vaikuttaneet musiikillaan artistin omaan musiikkimakuun.

– Oli tosi avartava ja itsevarmuutta kasvattava kokemus työskennellä vierailevien artistien kanssa. Kaikki ymmärsi mun vision ja toi lisää ideoita pöytään, on hienoa miten tehokkaasti ja ammattimaisesti jengi tekee musaa, hän pohtii.

Raymond Ebanksin kanssa työskentelystä artisti kertoo hauskan erehdyksen, jonka moni tekee heidän välillänsä.

– Joku ehkä tietääkin että on vähän toistuva ilmiö, että mua luullaan Raymond Ebanksin pojaksi. Tottakai mä kerroin sille tän, kun törmättiin sattumalyta Helsingissä. Kysyin samalla spontaanisti, että lähetkö mukaan johonkin biisille ihan vaan jo siks että ihmiset voi ihmetellä, että oliks nää sukua toisilleen vai ei? Lähetin muutaman demon ja Black Fire iski lujaa, joten sillä mentiin. Oli kiva kuulla myöhemmin myös, että mun positiivisella energialla oli iso vaikutus häneen, Bentality kertoo.

Albumista julkaistiin myös hyvin rajoitettu CD-painos. Artistin levyjulkkareita juhlitaan torstaina 22. joulukuuta Helsingin Tenho Restobarissa.

Nappaa kokonaisuus kuunteluun alta.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.