1mielipide: Uniikki laittaa omat sooloalbuminsa sekä Kapasiteettiyksikön levyt paremmuusjärjestykseen

Kirjansa julkaisuun valmistautuva Rähinän perustajajäsen käy läpi tuotantonsa olennaisimmat osat. 

Suomalaista hiphopia valtavirtaan nostamassa olleen Kapasiteettiyksikön ensimmäisestä julkaisusta on kulunut yli 20 vuotta. Kolmikon ainoan soolouralle lähteneen jäsenen debyyttialbumi on sekin ehtinyt rippikouluikään, joten Uniikilla on takanaan reilusti kokemusta alalta.

Rähinä Recordsin pienen suuren miehen tarina kerrotaan tulevassa kirjassa nimeltä Uniikki elämä, joka ei ole ihan tyypillinen elämäkerta. Journalisti ja kirjailija Miikka Anttosen kanssa kirjoitettu teos on samalla motivaatio- ja self help -opas.

Muutaman vuoden takaisen 7 veljestä – 20 vuotta Rähinää -kirjan ”spin-off” julkaistaan perjantaina 4. joulukuuta. Klangi päätti kuitenkin jo ennen sen julkaisua tarkastella Uniikin tähänastista uraa ja nostaa esiin suosittuna sosiaalisen median vaikuttajana tunnetun artistin tuotantoa.

Pyysimme Uniikkia rankkaamaan omat soololevynsä onnistuneimmasta epätasaisimpaan kokonaisuuteen. Listan näet alta ja kansikuvia klikkaamalla levyt aukeavat Spotifyssa.

1. Kiitorata (2012)

Oma suosikkiträkki: Kiitorata

”Mielestäni mun onnistunein ja tasapainoisin kokonaisuus. Kovia bängereitä kuten Kotka ja Susijengi 2.0, feel good -musaa kuten Paita pois ja Kiitorata, sekä diipimpää matskua kuten Matka viimeinen ja herätys.”

2. #kylänmies (2013)

Oma suosikkiträkki: Mita huomenna feat. Andu, Tasis & Asa

#kylänmies-albumin tein masennuksesta toivuttuani, sen seurauksena albumilla kuuluu mieletön ilo ja energia esimerkiksi Pätkätöis-biisissä. Myös vieraslista on varmasti yksi kaikkien aikojen vaikuttavimmista aina Cheekistä VilleGalleen ja Mikael Gabrielista Asaan.”

3. Pikku prinssi (2015)

Oma suosikkiträkki: Veni vidi vici feat. Mikael Gabriel

”Mun viimeisin ja mielestäni tuotannollisesti mielenkiintoisin albumi. Myös riimeissä löytyy melodisuutta enemmän kuin aiemmin. Hauskaa että Tikis-biisi on soinut lähes joka salin soittolistalla missä olen vuosien varrella käynyt.”

4. Juokse poika juokse (2009)

Oma suosikkiträkki: Pojat on poikii feat. Elastinen & Spekti

”KY:n eläköitymisen jälkeen jännitti mielettömän paljon tämän albumin julkaisu, joka olikin todellinen vedenjakaja mun uralla. Onneksi vastaanotto oli hyvä ja etenkin Pojat on poikii -megahitti siivitti mun soolouran isosti lentoon.”

5. Suurempaa (2010)

Oma suosikkiträkki: Jumalauta

Juokse poika juoksen menestyksen jälkeen oli kovat paineet luoda uusi iso hittialbumi. Siksi Suurempaa on tuntunut itselle ehkä vähän liian stressin alla tehtynä. Yleinen vibe on kuitenkin iloinen ja tuotanto täynnä kovia bängereitä.”

6. Aika ei venaa ketään (2005)

Oma suosikkiträkki: Pohjalt feat. Timo Pieni Huijaus

”Tämä albumi syntyi KY:n ollessa vielä aktiivisena ja mielestäni on mielenkiintoista miten suuresti se erosi bändimme materiaalista. Ehkäpä jo tässä vaiheessa tiesin alitajuisesti siirtyväni jossain vaiheessa soolouralle. Artistina olin muutenkin vielä aika raakile eikä räppääminen ei paikoittain ole mitenkään superpriimaa, mutta tältäkin albumilta löytyy pari klassikkoa kuten Yks kierros ja Pohjalt.”

Ilman Kapasiteettiyksikköä ei ole sooloartisti Uniikkia, joten luonnollisesti artisti rankkasi vastaavalla tavalla myös KY:n albumit. Näidenkin kansien kautta pitkäsoitot saa suoraan auki Spotifyyn.

1. Itsenäisyyspäivä (2003)

Oma suosikkiträkki: Mita tanaan feat. Asa

”Ehdottomasti yksi tärkeimmistä albumeista urallani. Itsenäisyyspäivä oli ensimmäinen albumi jonka julkaisimme Rähinä Records Oy:n perustamisen jälkeen. Siitä tuli KY:n suosituin albumi ja ensimmäinen sinkkulohkaisu Pakko saada sut vietti useamman kuukauden suomen singlelistan Top 10:ssä. Usein myös oltiin soundimaailmassa jo aikaamme edellä kuten Ota ne pois -biisin kohdalla.”

2. Susijengi (2006)

Oma suosikkiträkki: Mä pysyn liikkeessä

”Mielestäni yks suomihiphopin innovatiivisimpia albumeita kautta aikojen. Viimeisellä albumillamme esittelimme laajan skaalan erilaisia kappaleita, kuten Kanye West -henkiseen soulsample-tuotantoon pohjautuvat Vielä vähän aikaa ja Fiilaan ja höylään, bängereitä kuten Mä pysyn liikkeessä ja jopa iloista reggaepoljentoa kuten Lomalla. Silti nämä hyvinkin erilaiset kappaleet muodotavat yhdessä toimivan ja dynaamisen kokonaisuuden.”

3. Päivästtoiseen (2001)

Oma suosikkiträkki: Päivästtoiseen

”Meidän ensimmäisellä albumilla kuuluu nälkä ja vaikutteet ranskalaisesta räpistä. Albumilta löytyy useita suomihiphop-klassikoita kuten Etenee, 4 elementtii, Hei neidit ja A-Ay jossa vieraili norjalainen Diaz. Myös kaksi albumin raidoista nauhoitettiin Norjassa tuottaja Hawkin kanssa.”

4. Usko parempaan (2004)

Oma suosikkiträkki: Lähdössä

”Tämän levyn aikaan G-Unit oli kovassa kuuntelussa mikä sekä kuuluu musiikissa, että näkyy kansitaiteessa. Ehkä synkin levymme, mutta raskaiden biittien takana näkyi kuitenkin kajastus uskoon paremmasta.”

5. Klassikko (2002)

Oma suosikkiträkki: Tää on mun stadi feat. Hector

”Tämän albumin kohdalla nimi ei valitettvasti ollut enne. Klassikko jäi bändimme epätasaisimmaksi kokonaisuudeksi, isoimmat onnistumiset levyltä löytyy sentimentaaliselta puolelta kuten Tää on mun Stadi, Pe.. La.. Su.. ja Kirje.”