Uniikin kasvukertomus julkaistaan kirjana

Mira Hakomäki

Tiedossa ei ole tyypillinen elämäkerta.

Rähinän tarina kerrottiin jo toissavuotisessa 7 veljestä – 20 vuotta Rähinää -kirjassa, mutta se ei estä yhtä veljeksistä kertomasta erikseen omaa kasvukertomustaan. Dan Tolppaselta eli Uniikilta on tulossa ikään kuin spin-offina teos nimeltä Uniikki elämä, jonka kohdalla ei kuitenkaan puhuta ihan tyypillisestä elämäkerrasta.

Projekti sai alkunsa yli vuosi sitten Otavan aloitteesta, sillä kustantajan mukaan lukijoihin olivat resonoineet Rähinän kirjasta etenkin Uniikin osuudet. Kirjallisuusperheessä varttunut Uniikki halusi luonnollisesti tarttua Otavan tarjoamaan tilaisuuteen, mutta välttää aiemman toistoa omassa kirjassaan.

Viime vuosina henkilökohtaisemmilla kappaleillaan Korkki kii ja Valitsen elämän monille vertaistukena toiminut Uniikki päätti tehdä oman motivaatio- ja self help -kirjan. Kirjallaan Kapasiteettiyksikön ainoa soolouralle lähtenyt jäsen haluaa kannustaa lukijoita löytämään itsensä ja poimimaan hänen kokemuksistaan itselleen hyödyllisiä asioita.

Kirjassa tarjotaan oppitunteja esimerkiksi onnellisuuden tavoittelusta, mielenterveyshäiriöistä, sosiaalisesta mediasta, positiivisesta vaikuttamisesta, menestymisestä sekä vaikeuksien selättämisestä. Eri teemoille omistettujen lukujen taustalla kulkee koko ajan Uniikin oma elämäntarina, joka vie lukijan muun muassa studiosessioihin ja tapahtumapaikkojen takahuoneisiin.

View this post on Instagram

Uutta tulossa 4.12.2020 😏 📸 @tmimirahakomaki

A post shared by Uniikki (@daniuniikki) on

Elämänfilosofian ja elämäntaidon luokkaan luokiteltavan teoksen kirjoittajaksi Uniikki valitsi entisen pokeriammattilaisen Miikka Anttosen, joka on aiemmin kirjoittanut muun muassa Cityyn. Kaksikko oli tavannut Anttosen haastateltua Hip Hop Hold’em -pokeriturnauksen ideoinutta artistia Pokerisivuille.

Tammikuussa alkanut kirjoitusprosessi oli olosuhteiden pakosta projektin keskiössä olevan henkilön tapaan uniikki. Tekoprosessi potkaistiin kunnolla liikkeelle Madridissa, jonka jälkeen työskentely jatkui kuukausia Skypessä ja WhatsAppissa ennen kesämökillä järjestettyä intensiivisempää kirjoitussessiota.

Lopputulokseen Uniikki kertoo olevansa erittäin tyytyväinen, ja kustantajan mielestä artisti onnistui löytämään Anttosesta piilotetun talentin. Nykynuorten vähäisestä lukemisesta tietoinen Uniikki toivoo, että nuoretkin innostuisivat hänen tällaiseen maailmantilaan kuin tilauksesta tehdystä kirjastaan.

Uniikki elämä julkaistaan perjantaina 4. joulukuuta, ja se tulee olemaan saatavilla myös artistin itsensä lukemana äänikirjana. Kannen näet alta.