Vaikka Turisti machoilee paljon, ote musiikkiin ei ole väsynyt

Turisti setelipinkka kädessä. Turisti machoilee!
Myös Vogue Scandinavian kuvissa poseerannut Turisti julkaisi viidennen albuminsa.
Aaron Sirainen & Felix Bardy

”Menestys ja sen erinäiset merkkipaalut ovat selkeästi jotain, mitä Turisti on hamunnut jo pitkään ja nyt päässyt niihin käsiksi. Sen johdosta saamme nauttia itsevarmuutta puhkuvasta räpistä – mutta kuinka kauan?”, pohtii Aku Havukainen Kuuntelussa-juttusarjassaan. 

Turisti julkaisi viidennen albuminsa, Magic City, perjantaina 17. lokakuuta. Debyyttialbumi Maailmankiertue näki päivänvalon 2020, joten kyseessä on viides vuosi putkeen kun artisti julkaisee uuden levyn.

Viime vuonna julkaistu albumi Roadman oli viimeistäänkin se teos, joka nosti Turistin suurimman yleisön tietoisuuteen. Albumi toi artistille myös ensimmäisen Emma-palkinnon, mutta tahti ei suinkaan ole hiipunut.

Todisteena suosiosta toimivat hiljattain julkaistun IFPI Ry:n ja Teoston tutkimuksen tulokset, jotka kertovat, että Turisti on suomalaisten useimmiten mainittu suosikkiartisti.

Lue myös: Iben uusi albumi X on kuin antiteesi nykyajan musiikkibisnekselle

Elastinen matkanjohtajana

Magic City polkaistaan käyntiin Elastisen spiikillä, joka tiivistää hyvin sen, mitä Turisti tällä hetkellä ilmentää.

– Me ollaan nähty monii räppäreit mut moni ei oo jääny tänne. Tää homma vaatii toistoi. Turisti, viime vuos oli sun, nyt toistetaan se homma, kuuluu legendan sanat.

Herääkin kysymys, mistä artistin kyltymätön energia kumpuaa?

Siinä missä edellinen albumi Roadman oli täynnä itsevarmaa ulosantia, vie uutukainen samaisen energian vielä uudelle tasolle. Magic City on jatkuvaa trap-tykitystä, joka ei tarjoa kuulijalleen hetkeäkään levähtää.

Vaikka biisilistassa ei lue yhtäkään vierailevaa artistia, kuullaan levyllä muun muassa Melon, Senyan ja Olavi Uusivirran vierailut. Kyllä – luit oikein, Olavi Uusivirran. Mukaan mahtuu myös ruotsin kieltä, kun biisillä Muutan mun elämän vierailee räppäri Yasin.

Eleettömyyttä ja tarttuvia kertosäkeitä

Vaikka albumi on jatkuvaa machoilua, Turistin ote ei kuulosta väsyneeltä. Sen sijaan räpit pusketaan mahtipontisille biiteille entistä eleettömällä ulosannilla. Mukaan mahtuu monenlaista äänenkäyttöä ja mieleen jää tältä osalta etenkin biisit Leipä ja I’m the man. 

Turistin vahvuuksiin on aina kuulunut onnistuneet kertosäkeet ja levy tarjoaa parasta trap-antia niidenkin osalta. Kenties paras osoitus siitä on biisi Million dollar lifestyle. 

Menestysmusiikkia

Magic Cityssa on siinä mielessä paljon samaa kuin edeltäjässään Roadmanissa, että kumpikaan ei tarjoa suuria arvoituksia tai oivalluksia kuulijalleen. Sen sijaan ne ovat täynnä menestyneen miehen puhetta biiseinä, joita voi luukuttaa aina uudelleen ja uudelleen.

Menestys ja sen erinäiset merkkipaalut ovat selkeästi jotain, mitä Turisti on hamunnut jo pitkään ja nyt päässyt niihin käsiksi. Sen johdosta saamme nauttia itsevarmuutta puhkuvasta räpistä – mutta kuinka kauan?

Jään mielenkiinnolla seuraamaan, miten pitkälle artistin kyltymätön draivi voi kantaa.

Lue lisää ajankohtaisia musiikkiuutisia!