Tulokasyhtye Yläkerta julkaisi uuden singlen – kappaleella samplataan Kemmurun Landespede-biisiä

Julian Riikonen

Yhtyeen tekemisestä välittyy huumori ja tekemisen ilo.

Capitol Recordsille ja Universalille kiinnitetty yhtye Yläkerta aloitti vuotensa uudella singlellä, joka kantaa nimeä Turisti. Aiemmin bändiltä on kuultu useakin single, muun muassa Eevil Stöön kanssa julkaistu Vuohi ja viime vuonna julkaistu Synttärit. Alun perin Lahdesta ponnistavaan yhtyeeseen kuuluu neljä nuorta tekijää: Jaakko Andersson, Werneri Heinonen, Touko Hämäläinen ja tuottaja-DJ Samuli Sulku.

Uusi kappale sukeltaa suoraan Helsingin sydämeen ulkopaikkakunnalta muuttaneen silmin tarjoten vilpitöntä meininkiä ja suoranaista komiikkaa. Kemmurun Landespede-biisistä samplattu kertosäe nostaa takuulla hymyn huulille – ainakin kaikille junantuomille.

– Saatiin idea Turisti-biisiin, kun ystävämme DJ Sombadi kerto meille, että Helsingissä on Euroopan suurin sisäpiha. Ei me olla täältä. Ei me tiedetty. Siitä se idea sitte lähti. Bändille kuuluu hyvää – biisejä tulee tänä vuonna, EP myös. Elämä hymyilee, jättää bändi terveiset.

Tuleva vuosi tulee EP:n lisäksi pitämään sisällään lisää keikkoja Helsingin ulkopuolellakin, kun bändi starttaa helmikuun lopussa kiertueen. Myös Ibeä lämpännyt yhtye tullaan näkemään muun muassa Jyväskylässä, Oulussa ja Joensuussa. Bändin live-esiintymiset tarjoavat räpille tyypillisesti energistä menoa pienellä pilkkeellä silmäkulmassa.

Kappaleelle julkaistiin myös Julian Riikosen ohjaama musiikkivideo, jonka pääset katsomaan alta.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.