Tekoälymusiikki YouTube Musicissa erottuu jatkossa soittimeen ilmestyvästä merkinnästä, jota kuulijat ovat palvelun mukaan toivoneet.
YouTube Music otti keskiviikkona 14. lokakuuta käyttöön merkinnät, joista näkee, onko kappale tehty pääosin generatiivisella tekoälyllä. YouTuben mukaan tällaiseksi lasketaan esimerkiksi kappale, jonka sävellys ja laulu on tuotettu generatiivisella mallilla.
Merkintä näkyy soitinsivulla, kun tekoälyllä on ollut kappaleen synnyssä merkittävä rooli. Sitä napauttamalla avautuu valikko, jossa on lisätietoa. Merkinnät laajenevat myös YouTuben pääsovellukseen.
Lue myös: Näin pop-artisti Viivi sai luvan käyttää Eminemin jättihitin melodiaa – Prosessi kesti vuosia
YouTube tunnistaa tekoälykappaleita omilla työkaluillaan ja yhteistyössä musiikkialan kumppaneidensa kanssa. Merkinnöissä noudatetaan samoja periaatteita, joita yhtiö soveltaa jo muuhun sisältöön alustallaan.
– Tavoitteenamme on tehdä katsojille ja kuulijoille mahdollisimman helpoksi saada oikeaa tietoa ja selkeyttä kuuntelemastaan musiikista, YouTube toteaa.
Alta voit katsoa, miten merkintä näkyy soittimessa.
Lue lisää ajankohtaisia musiikkiuutisia!

Merkintä kertoo, onko ääni muokattu vai luotu tekoälyllä.
YouTube