Sebastian Da Costa osuu uudella EP:llään ajan hermoon

Uuden EP:n kappaleista Ketku ja Päällikkö julkaistiin jo aiemmin singleinä.

Vaasalaisartisti jatkaa tuotteliaalla linjalla.

Vaasalainen KRNIN Capital Records tiputtelee tässä kuussa uutta materiaalia artisteiltaan useammankin kappaleen edestä. Esimerkiksi Sebastian Da Costalta on tulossa ensi viikon perjantaina kappale Oh ouh, joka on kolmas single hänen tulevalta EP:ltään.

Viiden raidan kokonaisuus Neljän tunnustuksen tanssi toimii katsauksena Suomeen pakolaisena saapuneen Sebastian Da Costan elämään. Projektin päättää vahvalla sanomalla varustettu Vihreää kultaa, joka kertoo angolalaisjuurisen artistin kokemuksista tummaihoisena suomalaisessa pikkukaupungissa sekä hänelle sattuneesta tilanteesta New Yorkin metrossa.

Viime vuonna artisti julkaisi kolmessa osassa järkälemäisen Seitsemän päivää -debyyttialbuminsa, jolla oli kaiken kaikkiaan 24 raitaa. Projektilla vierailivat muun muassa Brandon, Ege Zulu, Gracias ja Kalle Kinos, eikä tälläkään kertaa ”aito G” ole mikrofonissa yksin: tulevalla EP:llä on mukana myös Kingfishinä tunnettu Justsesomali.

Sebastian Da Costan uusi EP julkaistaan tiistaina 30. kesäkuuta, ja sen tuotantopuolesta vastaavat vaasalainen Joel Rönn sekä turkulainen Goldmayn.  Levyn kannen ja kappalelistan näet alta.

1. Kunnianhimo (Intro) ft. Justsesomali (tuotanto: Joel Rönn)
2. Oh ouh (tuotanto: Joel Rönn)
3. Ketku (tuotanto: Goldmayn)
4. Päällikkö (tuotanto: Goldmayn)
5. Vihreää kultaa (tuotanto: Joel Rönn)