Rich The Kid nähdään ensimmäisellä Suomen-keikallaan huhtikuussa

Viraalihitin luonut artisti tunnetaan muun muassa yhteistyöstään Kendrick Lamarin kanssa.

Vastikään Fetty Wapille keikan Helsinkiin julkistanut Central Line Entertainment tuo myös haitilaistaustaisen Rich The Kidin Suomeen. Viime vuonna esikoislevynsä julkaissut trap-artisti heittää kaikkien aikojen ensimmäisen Suomen-keikkansa Helsingin Circuksessa tiistaina 9. huhtikuuta.

Vasta 26-vuotias Rich The Kid eli Dimitri Roger on julkaissut musiikkia jo vuodesta 2013 lähtien, tosin aluksi vain mixtape-julkaisujen muodossa. Pari vuotta sitten Interscope Recordsin kiinnittämän artistin ura lähti nousukiitoon, kun hän pääsi tekemään yhteistyötä peräti 12 Grammylla palkitun Kendrick Lamarin kanssa. Kaksikko julkaisi singlen New Freezer, jonka  yhteyteen kehitelty ”New Freezer Challenge” muodostui viraalihitiksi.

New Yorkin Queensistä teini-iässä Atlantaan muuttaneen räppärin seuraava sinkku, viime vuoden helmikuussa julkaistu Plug Walk, kasvoi vielä edeltäjäänsäkin suuremmaksi: sitä on striimattu pelkästään Spotifyssa yli 330 miljoonaa kertaa, ja se on ylittänyt Suomessa platinarajan. Kokonaisuudessaan Rich The Kidin tuotantoa on kuunneltu Suomessa lähes 10 miljoonaa kertaa.

Uransa alkuvaiheissa alalla arvostetun hiphop-trio Migosin kanssa usein yhteistyötä tehneeltä Rich The Kidiltä on tiedossa lähiaikoina uutta materiaalia kokonaisen albumin edestä. Perjantaina 22. maaliskuuta julkaistaan artistin toisen pitkäsoitto The World Is Yours 2, jota sen tekijä on kuvaillut ”vuosisadan levyksi”.

Tapahtuman lämppärit julkistetaan myöhemmin. Lipunmyynti keikalle alkaa perjantaina 8. maaliskuuta Lippupisteessä.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.