Rekamin uudella singlellä kuullaan kaikuja Big L:n ja Fat Joen klassikosta

Video Kalliala

Rekamin tämänhetkiseen singlesarjaan on tiedossa ainakin vielä yksi julkaisu.

Viime joulun alla järkälemäisen Pihlderberg-tuottajalevynsä julkaissut Rekami jatkaa uuden materiaalin tiputtelua single kerrallaan. Nyt Jyväskylästä Helsinkiin muuttanut artisti on julkaissut neljän aiemman tämänvuotisen singlensä seuraajaksi kappaleen nimeltä Sopii profiiliin.

Tällä kertaa mukana ei kuitenkaan ole fiittaajia, sillä käsillä on Big L:n ja Fat Joen The Enemy -kollaboraidasta vaikutteita saanut iskulinjavetoinen soolorykäisy. Mikäli Big L ei soita kelloja, niin kannattaa lukea alkuvuodesta julkaisemamme juttu jossa DJ K2 esittelee viisi keskeistä raitaa Harlemin rap-legendalta.

Teemansa puolesta Sopii profiiliin toimii jatko-osana muutaman vuoden takaiselle Diilaan nauhoja -raidalle, joka julkaistiin Joniveljen ja Rekamin Harjun takana -EP:llä. Lyriikoiden perusteella Tampereella kannattaa olla tarkkana, mikäli ulkoinen olemus sopii nauhadiilerin profiiliin.

Rekamin tuotanto on löytänyt tänä vuonna paljon uusia kuuntelijoita, sillä hänen Gettomasalle tuottamaansa Silmät-hittiä on striimattu yli kuusi miljoonaa kertaa. West coast -henkisellä biitillä varustetun hitin oli alun perin tarkoitus mennä Pihlderbergille, mutta sen äänittäminen viivästyi Gettomasalle sattuneen urheilutapaturman takia.

Hiljattain sopimuksensa Monspille uusineen Rekamin ensi vuoden suunnitelmissa on ainakin vielä yhden kappaleen julkaiseminen nykyiseen singlesarjaan sekä yhteistyön jatkaminen Joniveljen kanssa. Kaksikon uutta projektia odotellessa ota Sopii profiiliin kuunteluun alta.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.