Brando julkaisi ensimmäisen videon debyyttialbumiltaan – levyjulkkarit pidetään Kuudennella Linjalla

Tuoreella videolla nähdään myös Nisa.

Tasoi Recordsin Brando julkaisi viime kuussa debyyttialbuminsa Mitä mielt, joka on kokoelma erilaisia vaibeja. Nyt levyn puolivälin paikkeille sijoitetulle Älä valehtele -kappaleelle on julkaistu musiikkivideo.

Brandon mukaan biisi käsittelee läpinäkyvyyttä ihmissuhteissa. Helsinkiläisartisti kävi itse läpi vastaavaa tilannetta mennessään studiolle, ja tekstiä alkoi tulla lähes itsestään kun AKEEM soitti RèmyNotAgainin kanssa tekemänsä biitin.

– Ei sitä tullu mietittyy yhtään, et vähän niiku ois päiväkirjaa kirjottanut, Brando kertaa.

Fiittaajana träkillä on muun muassa D.R.E.A.M.G.I.R.L.S. -kollektiivissa vaikuttava Nisa, jota kuullaan kappaleella suomeksi. Suomenkielistä materiaalia on lupa odottaa artistilta jatkossa lisääkin.

Tuoreen videon on ohjannut Jaro Koho. Brandon mielestä ohjaaja onnistui tuomaan hänen visionsa eloon todella hienosti.

– Homma meni maaliin ja loppujen lopuks se on tärkeintä et ite pystyy seisoo kaiken takana, Brando sanoo.

Mitä mielt -albumille järjestetään levyjulkkarit Helsingin Kuudennella Linjalla perjantaina 17. tammikuuta. Lisäksi samassa RNB TING -illassa nähdään livenä Nisa ja Chrizay. Muusta musiikista huolehtivat DJ Misterhustla ja DJ Krispy.

– Mun on tarkotus omassa livessä tuoda se experience mikä mun levy on ja uskon et se tulee vielä avaa tota projektia enemmän, en malta odottaa.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.