Rap SM tulee taas – Nosturin viimeiset battlet mitellään marraskuun alussa

Rap SM on kuulunut Nosturin jokavuotisiin hiphop-tapahtumiin Rähinä Liven ohella.
ELMU ry / Nosturi

Tapahtumassa nähdään tällä kertaa ainoastaan kotimaisia nimiä.

Rap SM Freestyle Battle eli freestylen-räpin suomenmestaruuskilpailut järjestetään jälleen lauantaina 2. marraskuuta. Ilmassa on historian lehtien havinaa, sillä tämänvuotinen tapahtuma on viimeinen kerta, kun Rap SM järjestetään Helsingin Nosturissa.

Legendaarinen keikkapaikka on toiminut aina vuodesta 2003 asti kilpailujen kotikenttänä. Nosturi kuitenkin lopettaaa toimintansa vuodenvaihteessa, joten 2020-luvulla freestyle-taidoista joudutaan ottamaan mittaa jossakin muualla.

Kolmesta edellisvuodesta poiketen tapahtuman livepuolella keskitytään sataprosenttisesti kotimaisiin nimiin. Omilla keikoillaan nähdään MC Kajo, Rivo, Silkinpehmee sekä Konala Cartelli.

Kaikilta esiintyjiltä on lupa odottaa uutta materiaalia. Kolminkertaiselta suomenmestarilta MC Kajolta julkaistiin esikoisalbumi Tää on vast alkuu maaliskuussa, ja Silkinpehmeen neljäs sooloalbumi Basic V2 tulee ulos lokakuussa. Vuoden 2013 voittaja Rivo taas tiputti taannoin Ykkösnyrkki Pt. 2 -posseraidan ja paluun tehnyt Konala Cartelli uuden singlen nimeltä Macho.

Viimevuotisten kisojen oheisohjelmassa nähtiin keikkojen ohella ensimmäistä kertaa kirjoitetut battlet, eikä niitä ole unohdettu tänäkään vuonna. Tiedossa on kolme Skriivaa Ku Riivaa -battlea: Hazard vs. Sude, Gabi vs. Keijo Usum sekä S-Molli vs. MC Jigsaw.

Tuomareina toimivat viimevuotinen suomenmestari Hazard, Silkinpehmee, Tono Slono, Tuore Recordsin Isac Beachson sekä Klangin Blockfest-festariraportistakin vastaava Tarbash Luoti. Kajon juontamaa Skriivaa Ku Riivaa -osuutta lukuunottamatta illan houstina toimii Rivo. Rap SM -traditioiden mukaisesti dekkien takana ovat DJ Taste sekä DJ Mel-3.

DJ Taste soittaa myös jatkobileissä, jotka järjestetään Baarikärpäsessä. Teistin ohella jatkojen selektioista vastaa DJ The Last.

Mikäli freestyle-skillssit ovat tikissä ja tuhat euroa kiinnostaa, niin kilpailuihin on edelleen mahdollista ilmoittautua mukaan. Ilmoittautuminen päättyy sunnuntaina 20. lokakuuta. Tähänastisista kilpailijoista on jo julkaistu noin kolmekymmenen nimen lista.

Ennakkoliput tapahtumaan myy Ticketmaster ja Rap SM:n verkkokauppa. Facebook-tapahtumaan pääset tästä ja aiempien vuosien videotaltioinnit löydät YouTubesta täältä. Viimesyksyisen finaalibattlen näet alta.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.