Pesso ja F välttelevät skrubuja – yhteiskappale on kiitos 90- ja 2000-luvun R&B-musalle

Nick Tulinen

Muistatko vielä yhdysvaltalaisen TLC-yhtyeen, joka tuli tutuksi jo 90-luvulla?

Omaperäisenä ja monipuolisena rap-artistina tunnettu Pesso yhdisti voimansa tämän vuoden Emma-gaalassa voittaneen F:n kanssa. Lopputuloksena syntyi tribuutti päälle 30 vuotta vaikuttaneelle TLC:lle sekä ylipäätään 90- ja 2000-luvun taitteen R&B-musiikille.

– Sitä musiikkia fiilistelin jo lapsena tosi paljon vaikka en ehkä kehdannut myöntää sitä. Tää on mun nöyrä yritys tehdä biisi joka muistuttaa niistä ”kultavuosista” kun katsoin musakanavalta musavideoita ja loin sitä omaa musiikillista pohjaa jossa r’n’b on ollut ehkä jopa isommassa roolissa kuin räppi, Pesso kertoo tiedotteessa.

Kovaa tahtia julkaisevan artistin kolmas albumi on tavoitteissa julkaista alkuvuodesta 2022 ja tämä oli viimeinen sinkku ennen levyn ilmestymistä. Päinvastoin kuin ennen aikaisempia albumeita, jokaisella singlelohkaisulla on ollut tähän mennessä vierailija. Aikaisemmat singlet viimeisimmän lisäksi tulevalta levyltä ovat MILL1ON (feat. Jeremie) sekä 1-800-HOMEALONE (feat. DJ Ibusal).

Kappale on Pesson ja tuottajana tutuksi tulleen Mikko Pennasen eli Supboen yhteistuotantoa, kuten myös kaksi edellistä pitkäsoittoa. Tuoreimman biisin voit kuunnella alta.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.