Paleface julkaisi ensimmäisen sooloalbuminsa yli kahdeksaan vuoteen – vastaavana tuottajana huipputuottaja MD$

Joni Sarkki

Viimeiset vuodet tuotteliaana pysynyt artisti nähtiin vastikään myös Mist sä tuut? -räppidokkarisarjassa puhumassa.

Suomiräpin pioneeri Paleface julkaisi tänään odotetun uuden sooloalbuminsa Autofiktio, jonka kerrotaan sisältävän painavia sanoja ja väkeviä teemoja. Kokonaisuutta ollaan ehditty jo vertaamaan artistin moderniksi klassikoksi muodostuneeseen vuoden 2010 Helsinki-Shangri-La -albumiin.

Levy sisältää aiemmin julkaistut, runsaasti keskustelua herättäneet singlet Miehet ei itke, Malmin ääni yhdessä Graciaksen kanssa sekä Mikä susta tulee isona, jossa mukana on Ylva Haru. Jo yli 20 vuotta aktiivisena pysynyt Paleface itse kuvailee uusinta albumiansa uransa parhaaksi.

Projektin vastaavana tuottajana on uudempaa sukupolvea edustava, viime Grammy-gaalassakin ehdolla ollut huipputuottaja MD$ eli Santeri Kauppinen.

– Alusta asti oli selvää, että teemme MD$:n kanssa yhdessä painavan, tarinallisen räppilevyn, joka ammentaa siitä musasta jonka parissa ollaan molemmat kasvettu

Viimeiset vuodet Paleface on pysynyt tuotteliaana sekä soolona että osana muita kokoonpanoja. Edellisestä Luova tuho -sooloprojektista on kuitenkin ehtinyt kulumaan jo yli kahdeksan vuotta. Tuoreella albumilla artisti on entistäkin inhimillisempien aiheiden ja ihmiskohtaloiden äärellä.

– Autofiktio on painava, tunteikas ja inhimillinen albumi. Levy sisältää pieniä tarinoita ihmisistä erilaisissa elämäntilanteissa. Osassa kappaleista on lisäksi vahvaa omaelämänkerrallisuutta, mihin myös albumin nimi viittaa. Kaiken kaikkiaan levyn emotionaalinen lataus on voimakas, kuvailee Paleface.

Kahden eri sukupolven artistin yhteistyö ei varmaankaan jonkun mielestä tuntunut kovin todennäköiseltä, mutta siitä huolimatta lopputuloksesta tuli erinomainen kokonaisuus.

– Joku voisi pitää mun ja Santerin yhteistyötä jotenkin epätodennäköisenä, mutta yhdistelmä osoittautui heti toimivaksi. Syntyi nopea ja tuottelias työtapa. Santeri on tajuttoman musikaalinen jäbä, joka ymmärtää laajasti musiikin estetiikkaa, myös räppilaatikon ulkopuolelta. Heti ensimmäisellä biisileirillä syntyi neljä kappaletta, jotka kaikki taisivat päätyä levylle.

Palefacen ja MD$:n sukupolvierosta huolimatta, albumin yhteinen päämäärä oli selkeä alusta asti.

– Vaikka Santeri edustaakin mua nuorempaa sukupolvea ja on parhaiten tunnettu moderneista tuotannoistaan, meitä yhdistää rakkaus perinteiseen, 1990-luvun räppiin. Alusta asti oli selvää, että teemme nyt yhdessä painavan, tarinallisen räppilevyn, joka ammentaa siitä musasta jonka parissa ollaan molemmat kasvettu, eli levyllä on klassisen ysäriräpin henki. Me haluttiin tehdä se kuitenkin freesillä ja nykyaikaisella tavalla, eikä hiilipaperikopiona.

Oman tärkeän panoksensa albumille antoivat myös suomalais-australialainen artisti, multi-instrumentalisti ja laulaja-lauluntekijä Teri Mantere sekä suomenruotsalainen tuottaja, säveltäjä ja sanoittaja Jonas W. Karlsson.

– Oleellisen panoksen levylle toivat Teri Mantereen taustalaulut ja tietenkin taitavat soittajat. Vaikka levy on rumpukonevetoinen, useimmilla biiseillä kuullaan orgaanista soittoa. Hiljattain Suomeen Los Angelesista palannut Jonas W. Karlsson masteroi albumin ja teki siitä osaltaan symmetrisen. Viime vuosina Karlsson on työskennellyt muun muassa John Legendin ja Jhené Aikon kanssa.

Albumin kappaleiden tueksi Paleface on tehnyt yhdessä Setlementtiliiton kanssa 11 jaksoa kestävän Autofiktio-nimisen podcast-sarjan, jossa keskustellaan albumin teemoista yhdessä vaihtuvien vieraiden kanssa. Sarjan ensimmäiset kolme jaksoa on jo ulkona ja uusi jakso julkaistaan joka keskiviikko 17. toukokuuta asti.

Alta voit kuunnella Palefacen kahdeksannen sooloalbumin.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.