Överdog täyttää vuosia ja laajentaa toimintaansa – uusi levymerkki keskittyy muunkieliseen musiikkiin

Levy-yhtiö on ollut toiminnassa jo kymmenen vuotta.

Indie-levy-yhtiönä tunnettu Överdog lanseeraa 10-vuotissyntymäpäivänsä kunniaksi rinnalleen uuden levymerkin nimeltään Overdog Worlwide. Uusi label tulee keskittymään muuhun kuin suomenkielellä tehdyn musiikin esille nostamiseen.

Overdog Worldwiden ensimmäinen sainaus on ranskan- ja suomenkieltä kappaleissaan yhdistelevä Yacine, jonka levy-yhtiödebyytti julkaistaan perjantaina 6. toukokuuta. Lisäksi Överdogin riveissä debyyttialbumiaan valmistellut Bentality siirtyy Overdog Worldwiden rosteriin.

Överdog on toiminut alusta alkaen ponnahduslautana suomiräpille, mutta aikojen kehittyessä, on tullut sopiva hetki tarjota semmoinen myös muunkielisille.

– Ollaan julkaistu nyt 10 vuotta suomiräppiä ja koettiin skenen kehittyneen niin paljon, että on meidän velvollisuus tarjota platformi myös muunkieliselle matskulle. Overdog Worldwiden tarkoitus on luoda ponnahduslauta niille, joiden luomiskieli on joku muu kuin suomi, kommentoi Overdog Worldwiden label manager Konsta Viipuri.

Alun perin levy-yhtiötä perustaessa ensimmäinen julkaisukin oli englanninkielinen, joten laajentaminen kansainvälisten artistien nostamiseen on looginen lisä yhtälöön.

– Överdogilla on enkkuräpin suhteen jo vahva historia, kun diskografiasta löytyy muun muassa Megaphone Staten, Bentalityn ja Funeral Popin musiikkia. Sitä paitsi Överdog sai tavallaan alkunsa muusta kuin suomenkielisestä räpistä, sillä labelin ensimmäinen julkaisu oli Noah Kinin 9fnrgrs vuonna 2012. Nyt kymmenen vuotta viisaampana tuntui luonnolliselta luoda kansainvälisemmälle matskulle oma alusta, Viipuri jatkaa.

Mikäli mietityttää, ketä Överdogin rosteriin kuuluu tänä päivänä, niin voit tutustua siihen paremmin levy-yhtiön uusilta kotisivuilta. Vuosien varrella Överdogin kautta ilmestyneet julkaisut voit myös kuunnella suoraan alla olevasta soittolistasta.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.