Yeboyah sainattiin Sonylle

Yeboyah ja Sony Musicin markkinointijohtaja Jannika Nyqvist.
Silja Minkkinen

Uusi single julkaistaan perjantaina.

Vuoden tulokkaan ehdokkuudella viimevuotisessa Emma Gaalassa huomioitu ja aiemmin itsenäisesti musiikkia julkaissut Yeboyah on allekirjoittanut levytyssopimuksen. DJ:näkin tunnetun helsinkiläisartistin julkaisuista huolehtii jatkossa Sony Music.

D.R.E.A.M.G.I.R.L.S -rapshowssakin loistanut Yeboyah on rakentanut uraansa määrätietoisesti vuoden 2017 Broflake-debyyttisinglestään asti. Sitä seurasi kesällä 2019 EP nimeltä Elovena, joka oli samalla visuaalinen kokonaisuus jokaisen kappaleen saatua oman musiikkivideonsa.

Lisäksi Yeboyah on fiitannut useiden muiden artistien julkaisuilla. Hänen viimeaikaisiin yhteistyökumppaneihinsa lukeutuvat muun muassa IkePihlaja ja Pimeä Hedelmä.

– Olen itsenäisenä artistina saavuttanut jo paljon, mutta haluan viedä taiteeni seuraavalle tasolle. Olen innokas oppimaan uutta ja minulle tärkeintä on ihmiset, joiden kanssa työskentelen. Sony Music Finlandilla puhaltaa uudet tuulet ja koen, että yhtiötä ollaan rakentamassa sellaiseen suuntaan, johon itsekin olen kasvamassa, Yeboyah kertoo tiedotteessa.

YleX:n taajuudeltakin tuttu Yeboyah iloitsi diilistään myös sosiaalisessa mediassa. Postauksen näet alta.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Henkilön yeboyah (@yeboyah) jakama julkaisu

Yksi syy siihen miksi Yeboyah halusi työskennellä nimenomaan Sonyn kanssa on yrityksen markkinointijohtajana viime vuonna aloittanut Jannika Nyqvist. Kaksikko tutustui toisiinsa heti Yeboyahin uran alkuvaiheessa.

– Jannika on osoittanut kiinnostusta kohtaani jo ihan ensimmäisestä sinkustani lähtien. Haluan koota ympärilleni tiimin, jonka koen turvalliseksi ja johon luotan. Jannika on skenen sisällä arvostettu henkilö ja hän ollut uransa aikana mukana rakentamassa useita isoja artistiuria. Olen äärimmäisen kiitollinen, että juuri hän haluaa seistä rinnallani musiikkiurani rakentamisessa. Meillä on Jannikan kanssa yhteinen visio siitä, miten haluamme artistiuttani edistää, Yeboyah jatkaa.

– Rebekka aka Yeboyah on kulttuurialan moniosaaja ja ennen kaikkea äärimmäisen lahjakas artisti. Hänellä on todella vahva oma visio, jota hän on itsenäisesti toteuttanut jo vuosia. Hänen kaltaisensa artistien kanssa on todella inspiroivaa tehdä yhteistyötä. On hienoa, että pääsemme vihdoin julkistamaan alkaneen yhteistyön ja myös esittelemään uutta musiikkia, kommentoi Jannika Nyqvist.

Yhteistyön ensimmäistä julkaisua ei tarvitse odotella pitkään, sillä Yeboyhin uuden singlen julkaisuajankohdaksi on lukittu perjantai 22. tammikuuta. Sony Music Finlandin toimitusjohtaja on yhtä lailla innoissaan tuoreesta yhteistyöstä.

– On hienoa päästä aloittamaan yhteistyö Rebekan kanssa. Rebekka on mielettömän lahjakas, valovoimainen ja inspiroiva artisti, tulossa on skeneä ravistelevaa matskua, toteaa Henri ”MGI” Lanz.