Venaa, venaa ittes piloille: Davo Isotaaki

Davolla oli jo vuosituhannen taitteessa diili soolonsa julkaisusta.

Suomalaisen hiphopin historia tuntee joukon kuumeisesti odotettuja levyjä, joita ei lopulta syystä tai toisesta saatu julkaistua. Tässä sarjassa kaadetaan suolaa haavoihin ja nostetaan framille joka toinen torstai yksi niistä.

Pisimpään odotettujen kotimaisten rap-julkaisujen listan piikkipaikka kuuluu kiistattomasti Davo Isotaakin surullisenkuuluisalle soololle, joka kulki ainakin joskus työnimellä Tundra 24. Levyä on odotettu jo pidemmähkön aikaa, eli suunnilleen jääkaudesta lähtien. Viiskulman värssyveteraanin oma platta nostetaan luultavasti esiin tietosanakirjassakin sanan ”ikuisuusprojekti” määritelmän yhteydessä.

Ysärillä Celes-nimellä pärskinyt Davo Isotaaki oli vuosituhannen vaihteessa sainattuna Lielahden poikien Open Recordsille, mutta sopimus purettiin kun materiaalia ei syntynyt. Labelin toinen omistaja Skem harmitteli asiaa myöhemmin uskoen, että levystä olisi tullut suomalaisen hiphopin kulmakivi.

Vuoden 2005 paikkeilla Davon soolon piti tulla ulos hänen oman levy-yhtiönsä Numbers Entertainmentin kautta, mutta levy viivästyi ”tuotantoteknisistä syistä”. Silti sille ehdittiin järjestää levyjulkkaritkin muutamaan otteeseen. Projekti koki myös muodonmuutoksia: välillä puhuttiin mixtapesta, toisinaan taas Tundra-ryhmän (jossa vaikuttivat muun muassa Asa ja stokis-räppäri Ken Ring) yhteislevystä.

Syksyllä 2005 oltiin ehkä lähempänä Davon soolon julkaisua kuin koskaan.

Toistaiseksi suomiräpin Chinese Democracylta on kuultu ainoastaan muutama träkki. Syksyllä 2005 julkaistiin reggaehenkinen single Anthem, jonka b-puolena toimi Big L:n Ebonics-klassikon hengessä kirjoitettu Niinku täälpäin sanotaan. Siinä Ukki avasi itselleen ominaista slangisanastoa: ”Parast’ on priimaa, timmi on taakii / stikidi on sparkkaa ja hoitaa on haalii / ja blokkaa on värvää, fiestat on jatkot / streittiin, no heti, jos sä pyit ni sä vatvot.”

Samana vuonna pykimisestä ja vatvomisesta tunnettua Davoa kuultiin Posse Magazinen liitteenä jaetulla CD:llä. Lisäksi Numbersin nettisaitilla oli jonkin aikaa ladattavissa omaleimaisesta turntablism-työskentelystään tunnetun DJ Kontakton eli Laineen Kasperin leissaamilla scratcheilla höystetty Parantumas pahempaan. Itse plattaa ei kuitenkaan kuulunut räppipäiden kuumotuksista ja isoista odotuksista huolimatta, tai mahdollisesti juuri niiden takia.

Kuulopuheiden mukaan demoja on purkissa vähintään sata. Mistä siis kiikastaa? Ei varmaankaan ole sattumaa, että Ukan kohdalle on osunut useita muitakin samanlaisen kohtalon kokeneita projekteja: MC Taakibörsta, Numbers-studiokokoelma, Tundra, Suomen partaalta -yhteislevy Asan kanssa… Onko taustalla pitkän linjan tekijän tinkimätön luonne? Tai ehkä kyse on ihan puhtaasti saamattomuudesta? Oli miten oli, Davo-Ukki on joka tapauksessa onnistunut painamaan nimensä suomalaisen hiphopin kunnioitetuimpien vaikuttajien joukkoon, julkaistaan soolo tai ei. Samaan ei ihan joka tonttu pysty.

Tsekkaa myös juttusarjan edelliset osat:

Venaa, venaa ittes piloille: Boy Mike
Venaa, venaa ittes piloille: MC Taakibörsta
Venaa, venaa ittes piloille: Supreme Team
Venaa, venaa ittes piloille: Iso H
Venaa, venaa ittes piloille: Toinen Kanava
Venaa, venaa ittes piloille: Davo & Asa
Venaa, venaa ittes piloille: Jussi Valuutta
Venaa, venaa ittes piloille: Tuomo & TK