Vaaleanpunaiset lasit ja feminiininen asenne – F esittelee kolmannella albumillaan itsensä uudella tavalla

JIRINA

Universal Musicin artisti astelee lavoille uudella, astetta pehmeämmällä tuotannollaan.

Emma-palkittu F, oikealta nimeltään Fanni Sjöholm, julkaisi tänään uuden albuminsa nimeltä Jos. Albumi tuo esille artistista uudenlaisen, astetta kirkkaamman ja karkkimaisemman puolen.

– Tää on aiempaa feminiinisempi ja tavallaan vaaleanpunaisempi kokonaisuus. Haluun tehdä tällä hetkellä musiikkia pilke silmäkulmassa luoden sellaista kaunista ja voimakasta fiilistä, hän kuvailee.

Albumissa kulkee vahva punainen lanka, joka tarkastelee elämää ja myös pienten asioiden arvostamista arjessa. F haluaa muistuttaa, että olisi hyvä osata nähdä hyvät ja kauniit asiat elämässä myös ilman tragedian kohtaamista.

– Tää kaikki lähti muutaman vuoden takaisesta hirvikolarista, jossa olin. Se loi tälle albumille selkärangan ja tavallaan tää on kokonaisuutena jonkinlainen vino testamentti, jonka halusin luoda. Biiseissä on myös viittauksia kuoleman jälkeiseen elämään ja niitä viittauksia on piiloteltu sinne joukkoon paljon mukaan, hän paljastaa.

Laulaja halusi myös kuvailla ihmissuhteidensa moninaisia jälkiä biiseissään.

– Aloin onnettomuuden jälkeen miettimään enemmän sitä, että minkälaisia jälkiä muhun on jätetty. Niitä on hyviä ja huonoja ja moni niistä on rakkaudesta kumpuavia.

Keikkailua ammatiksi teini-iästä lähtien

Artistin musiikkiura on käynnistynyt monimuotoisesti jo teininä ja ensikosketus musiikkiin on ollut lapsena viulun soiton parissa. Tämän lisäksi esimerkiksi radiomainoksien laulaminen on kuulunut Fannin töihin.

– Vaikka oon soitellut viulua ja muita instrumenttejä, niin kun oon päässyt käyttämään mun omaa ääntä se on tuntunut kodilta ja aidosti siltä omalta jutulta. Löysin räpin kirjoittamisen ja sitä kautta oman juttuni parikymppisenä, hän muistelee.

Uuden albumin julkaisun myötä artisti lähtee heti keikkailemaan.

– Suunnataan kaikkiin isoihin yliopistokaupunkeihin klubikiertueen merkeissä heti nyt alkavana viikonloppuna.

Herkän ja vaikean kokemuksen kautta syntynyt albumikokonaisuus on artistille vanhasta musiikistaan poikkeavaa.

– Tää on antiteesi räpille. Ensimmäistä kertaa halusin olla suoruudessani juuri niin naiivi kuin pahimmillani ja parhaimmillani olen. Halusin kertoa kokemuksista, joita en ole aiemmin kertonut ja albumissa kuuluukin tarinoita kaikista itselleni rakkaista ihmisistä. Tässä kuuluu ihmissuhteet ja kohtaamiset jotka eivät omaa mitää sen suurempaa hiphop-narratiivia, mutta koen, että se tekee niistä just niitä tärkeitä asioita ja tärkeitä tapahtumia itsessään.

Jos tutkii myös ajatuksia F:n naisellisesta, astetta pehmeämmästä näkökulmasta.

– Tutkin tässä myös mun feminiinistä puolta ja haluan olla lohdullinen, herkkä, hauska, kamala, naurettava, mauton, kaunis ja voimakas, hän pohtii.

Suosikkikappale uudelta albumilta vaihtelee ajoittain. Tällä hetkellä se on kappale nimeltä Papin Aamen.

– Se on tositarina pienellä värityksellä. Laulussa törmää parisuhteen merkeissä vahvan kristillisen vakaamuksen omaava henkilö sekä sellaisen new age mentaliteetin kanssa elävä henkilö. Siinä on tallentunut isoja ja vakavia asioita pienen pilkkeen taakse ja koen, että oon liikkunut sellaiseen astetta kevyempään suuntaan mun musassa vaikka hiphopissa ollaan tosi vakavia usein.

Albumin sanomana F haluaa muistuttaa pysähtymisestä sekä kiitollisuudesta arjessa.

– Toivon yleisesti että tämän myötä voin omalta osaltani tuoda freesiyttä ja feminiinisyyttä tähän genreen. Toivon, että tää levy ois lohdullinen ja että osattaisiin arvostaa ihmisiä ja asioita, joita meidän ympärillä on just nyt eikä vasta sitten kun jotain on sattunut. Tavallaanhan se on humoristista jopa, että me tarvitaan onnettomuus tai jokin muu vastoinkäyminen, että avataan aidosti silmät ja nähdään, että mitä kaikkea meillä on.

F on muutamassa vuodessa noussut maamme kiinnostavimpien, kotimaista hiphop-kenttää uudistavien tekijöiden joukkoon. Myös visuaalisuus on ollut artistin uran alkuajoilta saakka merkittävässä roolissa. Viime keväänä tämä huomioitiin myös Emma Gaalassa, jossa F:n edellisen albumin nimikkokappaleelle tehty musiikkivideo Vapaa voitti Vuoden musiikkivideo -palkinnon.

Uudelta albumilta ollaan aikaisemmin julkaistu kaksi singleä. Albumin teossa on ollut vahvasti mukana Juho Suutarinen, jonka kanssa F teki myös kaikki aiemmat kaksi albumia.

– Meillä on niin toimiva ja hedelmällinen yhteistyö, että oli kiva jakaa yhdessä myös tämä kokonaisuus, hän kertoo.

Albumijulkaisun jälkeen F keskittyy keikkailuun, tulevana kesänä hänet nähdään myös monilla festivaaleilla.

Hurmaannu uudesta feminiinisestä ja herkästä F:n albumista täältä:

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.