Uuden levy-yhtiö VEU:n artisti Aatulove nousi tunteikkaalla kappaleellaan ensimmäistä kertaa Suomen Spotifyn Top 50 -listalle

Aatulove katsoo kameraan sinisen taustan edessä.
Aatulove on yksi levy-yhtiö VEU:n artisteista.
Peik Pesonius / Replica Studios

Biisi sai alkunsa lomalla ja nyt se keikkuu Spotifyn Top 50 -listalla.

Levy-yhtiö VEU:n kautta on ponnistanut viime aikoina monia uusia artisteja sekä jo pidempään musiikkia julkaisseita tekijöitä, jotka ovat löytäneet suuremman yleisön hiljattain. Suurimmaksi levy-yhtiön kautta julkaistuksi biisiksi on toistaiseksi noussut Klangin haastattelussakin vierailleen Emman debyytti Hupsista, joka nousi julkaisupäivänä Suomen Spotifyn Top 50 -listan sijalle 16. Nyt listan sijalla 29. keikkuu jälleen VEU:n artisti, Aatulove.

Artistin perjantaina julkaistu kappale Särkyvää nousi suureen suosioon jo ennen julkaisuaan TikTokissa kerättyään yli 1000 videota ja tällä hetkellä se kerää päivässä yli 3o tuhatta kuuntelua Spotifyssa. Kappale on levy-yhtiön mukaan herkkää indie poppia ja se käsittelee rakastumisen pelkoa ja vaikeutta. Artisti kertoo idean biisin syntyneen lomalla.

– Kirjoitin tätä kappaletta ollessani lomalla Filippiineillä talvella, kappaleen sanat ja melodiat ikään kuin ilmeistyi päähäni ja kirjotin kaiken heti ylös. Lomalta päästyäni halusin heti studioon Jutin kanssa, missä tehtiinkin sitten ensimmäinen versio kappaleesta. Kappaleen sanat ovat kuultavissa biisillä sellaisenaan, kuin ne lomamatkallani kirjoitin, hän kertoo.

Kappaleen suosio tuntuu ilmentävän herkän pop-musiikin suosiota sekä TikTokin kykyä alustana tavoittaa suuria määriä kuulijoita.

Aatulovelta löytyy katalogistaan jo paljon musiikkia. Ensimmäinen julkaisu näki päivänvalon jo vuonna 2019 ja sittemmin artisti on julkaissut myös kaksi albumia, joista viimeisimpänä viime vuonna julkaistu LOVEYOUAATU. Artistia kuultiin viime vuonna myös toisen VEU-artistin, Dreamillan kappaleella en sua haluu, josta Klangi kirjoitti.

Tuoreen julkaisun voit kuunnella alta.