Turkulaisen Louie Bluen debyyttialbumi ulkona – ensiteos kuvastaa artistin kahta edellistä vuotta

R&B:tä ja elektropoppia yhdistelevä artisti ei pyri tekemään hittejä.

Viimeisen muutaman vuoden aikana esiin ponnahtanut turkulainen Louie Blue on vuosien varrella kerännyt huomiota niin kotimaisilta kuin kansainvälisiltä musiikkikentän tekijöiltä. Nyt jopa kansainvälisiltä musiikkimedioilta noteerausta saaneelta nuorelta laulajalta on ilmestynyt debyyttialbumi, joka kantaa nimeä DIVISION 8.

Pitkään hiottu ensiteos on moniulotteinen albumi, jossa R&B ja elektropop sekoittuvat sulavasti toisiinsa ja tunnelmat vaihtelevat akustisemmasta soundista aina kylmempiin elektronisiin sävellyksiin. Levyn biisit kuvaavat Louie Bluen maailmaa kahden edellisen vuoden ajalta.

– En halua esittää, että albumi olisi laskelmoitu tai strategisesti suunniteltu kokoelma tarkkaan valittuja kappaleita. DIVISION 8 kuvaa mun kahta edellistä vuotta tosi hyvin ja sitä polkua, jonka olen pääni sisällä tähän pisteeseen käynyt, Louie Blue paljastaa.

Englanninkielellä laulava artisti haluaa tuntea tekemänsä musiikkinsa ennen julkaisemista.

– Tämä albumi – kuten kaikki musiikkini – on tehty paikoissa, joissa tunnen oloni luonnolliseksi ja ihmisten kanssa, jotka tukevat energioita joissa olen luovimmillani. En pidä toimintatavasta, jossa studioon kerätään viisi tai kymmenen henkilöä keksimään ”hittejä”.

– Jotkin biisit ovat syntyneet ystävien mökeillä, jotkin omassa makuuhuoneessani. Mun täytyy tuntea musiikki jota oon tekemässä. Kappale ei ole tuote, vaan enemmänkin screenshot menneistä tunteistani ja ajatuksistani, Louie Blue kertoo.

Laulajalle tärkeintä on itsensä toteuttaminen eikä muiden mielipiteistä välittäminen.

– Tuntuu hyvältä päästä julkaisemaan tämä albumi. Mulle ei oo koskaan merkannu se, mitä muut ajattelee mun musiikista. Musiikki on mulle jotain mitä oon tehny koko elämäni ja jotain jota tulen tekemään loppuelämäni – pitivät muut siitä tai eivät. Mulla on hauskaa ja nautin olostani, kun saan tehdä sitä mitä rakastan eniten – musiikkia, toteaa Louie Blue.

Kuuntele tuore debyyttialbumi, jonka tavoitteena on muodostaa pohja kaikelle, jota artistin tulevaisuudelta on lupa odottaa.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.