Tuomas Kauhanen otti osaa Fabolouksen lanseeraamaan Cold Summer -haasteeseen

Vili Arolinna

Rap-artisti kannustaa kollegoitaan tekemään samoin.

Mikäli maailma ei nyt taistelisi koronaviruspandemiaa vastaan, niin jenkkiräppäri Fabolous olisi tällä hetkellä kiertueella. Mutta koska tilanne on mikä on, päätti brooklyniläinen luoda #ColdSummerChallenge -somehaasteen joka haastaa sylkemään omat rivit samannimisen kappaleen biitille.

Suomesta haasteeseen on ensimmäisenä ottanut osaa Tuomas Kauhanen. Porvoolaislähtöinen artisti kertoo seuranneensa Fabolousta hänen uransa alkumetreiltä asti ja digganneesta miehen materiaalista hyvinkin paljon.

– Fabolous on loistava räppäri, joka on kotonaan niin pehmeemillä träkeillä kun sylkyhommissa. En oo valitettavasti päässy todistamaan livenä, Kauhanen sanoo.

Haasteen Kauhanen spottasi Instagramista maanantaina. Oman versensä hän kirjoitti heti saman vuorokauden aikana.

– Tää oli itse asiassa aika hauska yhteensattuma. Oon nyt ite tehny aika paljon lauluvetoisia biisejä ja kun Cold Summer julkaistiin, leikin ajatuksella että olisin tehny freestylen siihen kun ajottain on kiva duunata tollasia suhteellisen pitkiä räppejä. Ja kun kerran somehaasteet on viime viikkoina ollu tapetilla niin päätin tarttua tähän, Kauhanen kertaa.

Toistaiseksi muilta kotimaisilta nimiltä ei ole vielä kuultu värssyjä samaan biittiin, mutta Kauhasen mukaan sellaisia tullaan kuulemaan. Hänen mukaansa ainakin 2nen on jo äänittänyt oman versensä.

– Toivottavasti moni muukin lähtis tekemään ton. Ite ainakin haluisin kuulla esimerkiksi Tommishockin ja Brädin tolla biitillä.

Veljensä Olan eli Simo Kauhasen kanssa muodostamansa Näkökulman kautta alun perin tunnetuksi tullut Kauhanen on viime aikoina ollut muutenkin studiolla. Demoja on viime syksyn ja kevään aikana saatu kasaan jo useammankin projektin edestä.

– Pitäis kohta alkaa raakaamaan vähän että mitä biisejä lähetään työstämään eteenpäin julkaisukuntoon.

Kauhasen oma Cold Summer Freestyle sai myös videon, joka kuvattiin keskiviikkona Helsingin Lauttasaaressa. Sen näet alta.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.