Suomalaissyntyinen King Yanz tekee tuloaan brittiräpillä – luvassa on hartaasti tehty debyyttialbumi

Artisti on valmistellut ensiteostaan kaikessa hiljaisuudessa parin viime vuoden ajan.

Brittiräppiä miksattuna kuubalaiseen soundiin? No mikäpä ettei. Suomalaissyntynyt, nykyisin Iso-Britannissa asuva, King Yanz lähti sekoittamaan genrejä ja tuloksena syntyi uusin In Pieces, joka on tehty yhteistyössä suomalaiskuubalaisen moniosaajan Reynier Gómezin kanssa.

Musiikin tekemisen Yanz aloitti seitsemän vuotta sitten veljensä MarteySoWaveyn jalanjäljissä – nyt ulkona on tuore single, jossa muutoksen havinaa kuuluu entisestään entiseen tuotantoon nähden. Menevällä laululla käsitellään pandemiaa, joka meidän kaikkien oli jollain tavalla koettava ja kestettävä sekä sitä kuinka turhauttavaa se on ollut.

– Olen innoissani, että pääsen jakamaan taidettani, musiikkini pääsee vasta kunnolla elämään esiintymislavalla. Toivottavasti jokaiselle löytyy joku biisi mihin pystyy samaistumaan ja mitä voi fiilistellä, Yanz kertoo.

Yannik Kiswamu eli esiintymisnimeltään King Yanz tai pelkästään Yanz, on nuorena itsenäisenä taiteilijana päässyt jo pitkälle. Näistä mainittakoon muun muassa brittiläisen GRM Dailyn YouTube-kanavan kautta laajemmalle kansalle esille tuotu Jugg ’n’ Finesse sekä ranskalaisen taiteilijan Romeo Williamin kanssa tehty Militant Bop.

Parin viime vuoden aikana artisti on kaikessa hiljaisuudessaan työskennellyt debyyttialbuminsa parissa. Tulevalle viralliselle ensiteokselle on luvattu 11 kappaletta, jotka esittelevät hänen laajaa musiikkityyliään ja kasvuaan artistina. Viimeisimmän kappaleen lisäksi levyltä on julkaistu jo räpimpi Lethal Legacy ja romantiikkaa tihkuva Fast Lane.

– Tuntuu uskomattomalta julkaista ensimmäinen albumini, etenkin tällaisena vaikeana aikana rajoitusten ja esiintymiskiellon jälkeen. Yhteistyö maan rajojen ja aikaerojen kanssa oli haastavaa, mutta se auttoi mua kehittymään niin monella eri tasolla. Ilman haasteita, albumi ei olisi näin monipuolinen kuin se on nyt.

Tulevaisuudelta Yanz odottaa hyviä juttuja ja keikkoja.

– Musiikki on parasta silloin ku sitä jaetaan. Tänä kesänä toivon esiintyväni mahdollisimman monella keikalla. Verkostoidutaan, jaetaan hyvää meininkiä ja nostetaan jengin mielialaa. Viimeisen kahden vuoden ajalta on paljon hyvitettävää.

Kuuntele alta uusin indieartistina pysyneen artistin single tulevalta levyltä.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.