Smokepurpp saapuu maaliskuussa Helsinkiin

Smokepurpp talvisissa mökkimaisemissa.
Smokepurpp on kiinnitettynä tällä hetkellä Cactus Jack Recordsille.

Keikka on artistin ensimmäinen Suomessa.

Yhdysvaltalainen rap-artisti Smokepurpp nähdään ensimmäistä kertaa livenä Suomessa torstaina 7. maaliskuuta. Keikkapaikkana toimii Helsingin The Circus.

Smokepurpp nousi suuren yleisön tietoisuuteen vuonna 2015 monen nuoren räppärin tavoin SoundCloud-palvelun kautta. Hänen läpimurtohittinsä Audi on kerännyt Spotifyssa jo yli 115 miljoonaa striimiä samalla kun kappaleen musiikkivideo on tavoittanut yli 50 miljoonaa silmäparia.

Travis Scottin Cactus Jack Recordsille kiinnitetty 21-vuotias artisti aloitti tuottajana, mutta siirtyi itse mikrofonin taakse kun tuottajan ura ei ottanut tuulta alleen. Smokepurpp on tehnyt yhteistyötä tämän hetken kuumimpien urbaanin musiikin nimien kuten Lil Pumpin, Lil Yachtyn, Offsetin ja Juicy J:n kanssa.

Smokepurppin ja Lil Pumpin yhteistyökappale Nephew nousi parhaimmillaan Billboard Top 100 -listan viidennelle sijalle ja on striimannut yli 100 miljoonaa kertaa. Smokepurpp valittiin myös hiphop-lehti XXL:n vuoden 2018 kymmenen kovimman rap-tulokkaan joukkoon. Tällä hetkellä Smokepurppilla on työn alla jatko-osa muutaman vuoden takaiselle Deadstar-debyyttimixtapelleen.

Muun muassa Lontoon Wireless -jättifestarilla viime kesänä yleisön villinnyt Smokepurpp lukeutuu tämän hetken kiinnostavimpiin rap-nimiin. The Circukseen on lupa odottaa energistä ja tiivistunnelmaista liveshowta, jossa fanit pääsevät lähemmäksi artistia kuin koskaan suurilla areenoilla tai festareilla.

Lipunmyynti keikalle alkaa Lippupisteessä maanantaina 21. tammikuuta klo 09.00. Tapahtuma löytyy Facebookista täältä.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.