”Skandinavian paras logon tekijä” kokosi 100 onnistuneinta logoaan yksiin kansiin

Ansver Oksman on vaikuttanut pitkään hiphop-piireissä ja tehnyt useita logoja alan nimille.

Graafinen suunnittelija Ansver Oksman on koonnut vuosien saatossa tekemistään logoista kirjan, joka on Suomen oloissa ainoa lajiaan. Kirjassa on sata parasta Oksmanin suunnittelemaa logoa ja lisäksi siinä avataan logon tekemisen prosessia.

Oksmanin logoihin on voinut törmätä monissa yhteyksissä ja hän onkin ollut suunnittelemassa graafista ilmettä esimerkiksi useille artisteille, levy-yhtiöille ja tapahtumille. Yksi Oksmanin viimeaikaisista asiakkaista on Pyhimys, joka on kuvaillut Oksmania Skandinavian parhaaksi logon tekijäksi.

Kirjasta näkee Varkaudesta lähtöisin olevan ja sittemmin Helsinkiin asettuneen Oksmanin matkan graffitipuolelta vakavasti otettavaksi designeriksi. Teos on suunnattu taiteesta ja designista kiinnostuneille sekä omasta urasta alalla haaveileville.

Myös omasta Le Purp -samppanjabrändistään tunnetun Oksmanin asiakkaita ovat olleet esimerkiksi adidas, Levi’s, isot levy-yhtiöt sekä sadat muut yritykset. Hiphop-kentällä bboy-taustaisen Oksmanin kädenjälki näkyy muun muassa Blockfestin sekä useiden rap-artistien ja DJ:den logoissa.

Ansver Oksman – 100 best logos on saatavilla Suomalaisesta Kirjakaupasta ja Amazonista. Lisäksi kirja on lainattavissa hyvin varustetuista kirjastoista.