Riipaiseva kappale elämään luottamisesta – Baby Blu julkaisi singlen sekä lyriikkavideon

Lumi Hartikainen

Monspille sainattu artisti yhdistelee singlellään kesäistä soundia ja riipaisevia sanoituksia.

Baby Bluen uusi single ABC on kappale, jonka kuvaillaan kääntävän sivua artistin uralla, esitellen herkemmän sekä astetta avoimemman kuvan laulaja-lauluntekijästä.

Intensiivisen musiikillisen kasvatuksen omaava sekä jazz-rumpaliksi opiskellut artisti sekoittaa biiseissään erilaisia tyylilajeja soljuvasti. Kuten Baby Blun aiemmatkin kappaleet, myös tämäkin on kirjoitettu ja tuotettu yhteistyössä Yrjänän kanssa, jonka omasta artistiudesta kirjoitimme aiemmin tällä viikolla.

– ABC saattaa kuulostaa ulospäin rempseältä pop-biisiltä, mutta kun kuuntelee tarkemmin sanoituksia, niin alla on tärkeä tarina. Kappaletta kirjoittaessani olen miettinyt paljon läheisiäni sekä itseäni js kerännyt kasaan tarinan, jolla haluan jakaa tukea, lohtua  ja myötätuntoa. Toivon, että jengi fiilaa tätä biisiä  sillä puhun suoraan sydämestä. Vaikka elämä ei aina mee niinku toivoisi, pitää luottaa siihen, että kaikki järjestyy, Baby Blu kertoo tiedotteessa.

Kappaleelle on tehty myös sulattava lyriikkavideo, joka on kooste Baby Blun lapsuusvuosista. Tulevat julkaisut avaavat syvemmin myös artistin lapsuutta Himalajalla.

Kesällä laulajan voi nähdä keikkailemassa ainakin Ö Festeillä sekä Bassline Festivalilla.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.