Englanninkielistä räppiä tarjoava helsinkiläisartisti JAG ja tuottajalupaus Kerberos julkaisivat yhteisalbuminsa

Joel Myllykoski

Yhteen lyöttäytynyt kaksikko julkaisi trendeistä piittaamatta lätyllisen tuhtia boombappia.

15 vuoden aikana isolta yleisöltä piilossa pysynyt JAG, oikealta nimeltään Jens Grönholm, on vuosien aikana nähnyt monenlaista. Omakustanneräppärin matkan varrelle on mahtunut muun muassa lämppärikeikat Ice CubelleApollo Brownille & Skyzoolle ja Looptroop Rockersille, esiintymiskeikat muun muassa Venäjällä, Saksassa, Ranskassa sekä radiosoitot valtakunnallisilla radioasemilla.

Nyt ulkona on perinteitä kunnioittavia boombap-biittejä tarjoava Lockdown Sessions -albumi, jonka ovat tehneet helsinkiläisräppäri JAG sekä nosteessa oleva tuottaja-dj Kerberos. Yhdeksän kappaletta kantava yhteisprojekti sisältää vaihtelevia aiheita yhteiskunnallisista ilmiöistä huulenheittoon, nuoruusvuosien vaikutteisiin sekä bilettämiseen.

Englanninkielellä räpätty levy sisältää myös vierailijoita, joihin kuuluvat detroitilainen Joey Knuckles ja buffalolainen Twistello. Lockdown Sessionsin julkaistuihin singleihin kuuluu muun muassa viimeisin Fall Back, joka sai myös soittokertoja yhdysvaltalaisessa Bars Weekly -radio-ohjelmassa.

Koko albumi tuotettiin, kirjoitettiin ja äänitettiin lappeenrantalaislähtöisen taustavaikuttajana tunnetun Kerberosin asunnossa. Aiemmin tuottaja-dj:n biittejä on voitu kuulla muun muassa MC Koon ja pariisilaisen Djamhellvice-räppärin levyillä. Projektin nimi Lockdown Sessions viittaa nimensä mukaisesti sessarihenkiseen työskentelytapaan maailmaa riivaanneen pandemian aikana.

– Tarkoitus oli pitää yhdet sessarit ja kokeilla mitä saadaan aikaiseksi. Näistä sessareista syntynyt demo jalostui aikanaan levyn ensimmäiseksi The Sermon -singleksi. Sessareita pidettiin yksi kerrallaan lisää sen enempää suunnittelematta. Biisejä alkoi kertymään ep:n verran joka lopulta paisui täyspitkäksi albumiksi, Kerberos kertoo.

Alta voit kuunnella ytimekkään, mutta tuhdin boombap-paketin.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.