Relaxantin tuore bängeri esittelee uuden puolen MF Tastesta

Sammy Marksman

Kaksikon parinkymmenen vuoden matka kulminoitui lopultakin yhteiseen träkkiin.

Kesäkuussa Entinen-esikoissinglensä tiputtanutta ja sen yhteydessä Klangin haastattelussakin ollutta MF Tastea kuullaan nyt ensimmäistä kertaa fiittaajana. Tasoille sainattu Teisti on mukana tuottajansa Relaxantin tuoreella Sanosano-anthemilla, joka on julkaistu Puskista-labelin kautta.

Sanosano tuo esiin viimeksi Young T & Bugsey -duon sekä Headie Onen Don’t Rush -viraalihitistä oman versionsa julkaisseen Teistin osaamista uudella tavalla. Uusi Afro pop -träkki toimiikin osoituksena siitä, että artistitulokas handlaa useammankin genren.

Kappaleelta löytyy samalla ensimmäinen biitti jota MF Taste on ollut tuottamassa. Tekijöidensä mukaan brittiläisestä afro popista ja Karibian rytmeistä vaikutteita saanut tuotanto sopii tunnelmansa puolesta niin tanssilattialle kuin kotibileisiinkin.

Duo kuvailee kappaletta oodiksi ystävyydelle ja yhdessä kuljetulle matkalle sekä kannustukseksi kaikille oman intohimon seuraamiseen. Biitin piti alun perin mennä muualle, mutta kaksikolle heräsi halu käyttää se itse ja tähän omaan juttuun tarttumiseen kappaleen sanomakin pohjautuu.

MF Tastella ja Relaxantilla on takanaan jo paljon yhteistä historiaa, sillä he kohtasivat toisensa vuosituhannen alkupuolella kummankin aloitellessa omaa DJ-uraansa. Yhteiset studiosessiot keväällä 2020 johtivat lopulta MF Tasten syntyyn sekä yhteiskappaleeseen, johon Taste kirjoitti versensä samaan aikaan Cold Summer Freestylensä kanssa.

Kuuntele Sanosano alta. Kappaleesta on tulossa myös lyriikkavideo.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.