Rekamin uudella singlellä kuullaan Jyväskylän todennäköisesti tunnetuimpia Pyryjä

Concorde & Al Capone on neljäs ja viimeinen single tulevalta albumilta.

Rekamin seuraava albumi alkaa olla lähellä. Ennen sitä jyväskyläläislähtöinen tuottaja-MC on kuitenkin päättänyt tiputtaa vielä yhden singlen, jolla ovat mukana J-Townin luultavasti nimekkäimmät Pyryt.

Toisin sanoen tuoreella Concorde & Al Capone -kappaleella Rekamin tukena ovat Are sekä Pyrythekid. Kaksikkoa ei ole aiemmin kuultu samalla raidalla vaikka molemmat ovat vaikuttaneet samaan aikaan Jyväskylässä.

Rekami on nyt julkistanut myös tulevan Tekee mun päivän -albumin kappalelistan ja julkaisuajankohdan. Instagram-postauksen aiheesta näet alta.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

 

Henkilön REKAMI (@lxbeats) jakama julkaisu

Levyllä tulee siis olemaan neljän jo julkaistun singlelohkaisun ohella yhdeksän uutta raitaa. Entuudestaan tiedossa olleiden vierailijoiden lisäksi albumilla ovat mukana 2nen, Eevil Stöö, Eino Antiwäkki, Hazard, Kriso, Olli Antonio ja Rosa Coste.

Pitkäsoitto tulee ulos artistin oman Pihlderberg-levymerkin kautta perjantaina 10. joulukuuta. Sitä odotellessa ota Concorde & Al Capone kuunteluun alta!