Räpin parissa kulkeva sarja Savela palaa kakkoskaudellaan: haastattelussa kirjoittajat MC Solonen ja Joonas Laaksoharju

Yle

Vuonna 2022 ensimmäisen kautensa julkaissut sarja saa jatkoa. Rooleissa myös Deogracias ”Gracias” Masomi.

Helsingin Savelaan ja freestyle-räpin maailmaan sijoittuva draamasarja Savela saa jatkoa toisella tuotantokaudellaan, jossa päästään tällä kertaa seuraamaan Ona Huczkzovskin näyttelemän Minean tarinaa, mutta mukana on koko rakastettu Aitopäät-jengi. Uusissa rooleissa nähdään Fanni Noroila ja Deogracias ”Gracias” Masomi.

Sarjan on ohjannut Sydänpeto-elokuvasta ja Mercedes Bentso -dokkaristaan tuttu Aino Suni. Sarjan freestylerapit on kirjoittanut edelliskauden tapaan MC Solonen. Lisäksi sarjaan on kirjoitettu 4 biisiä, joista 3 julkaistaan kaikissa palveluissa. Ne ovat Yeboyahin ja Joonas Laaksoharjun käsialaa.

Ensimmäisen kauden julkaisun yhteydessä Klangin haastatteluun hyppäsi Ylen vastaava tuottaja Riikka Takila. Tällä kertaa haastattelussa ovat MC Solonen sekä Joonas Laaksoharju, jotka avaavat ajatuksiaan menestyksekkään musiikki sarjan kirjoittajana toimimisesta.

Myös ensimmäisellä kaudella räppien kirjoittajana toiminut Solonen kuvailee fiktiiviselle hahmolle kirjoittamisen olevan nopeampaa kuin itselleen kirjoittaessa, vaikka tiettyjen roolien mielenmaisemaan pääseminen antaakin sopivasti haastetta.

– On helppoa kirjoittaa fiktiiviselle hahmolle. Omat tekstit edustavat minua itseäni ja vaikka teen myös itselle välillä fiktiivisiä tekstejä niin silti siinä joutuu punnitsee paljon enemmän ja tarkemmin, että mitä voin sanoa. Siksi se on vaikeampaa kun tekee itselleen! Tekstiä tulee paljon enemmän ja nopeampaa kuin silloin kun tekee itsellensä. Ehkä nuoren mimmin rooliin ei ole niin helppoa hypätä, mutta sekin on tutkimusmatka. Nuorten sällien elämä taas on todella tuttua kun olinhan sellainen itsekin joskus, hän toteaa.

Joonas kuvailee omaa ajatustyötään sarjan henkilöille seuraavasti.

– Kun sain luettua käsikirjoituksen toisesta tuotantokaudesta, aloitin heti ajatustyön miltä biisit voisivat soundillisesti kuulostaa. Heran biiseissä haettiin modernimpaa kulmaa biisissä ja tuotannossa, kun taas Aitopäiden biisiin haettiin perinteisempää ysärisoundia positiivisella menolla. Samsaran “Jos kuolen huomenna” -biisiä tehdessä Yeboyahin ja Fannin kanssa oli hauskaa miettiä ja muistella miltä räppi kuulosti vuonna 2015, sillä siihen haettiin sen ajan fiilistä. Kaikilla biiseillä oli sarjassa selkeä teema, joten oli siisti kokemus huomata miten biisit heräsivät eloon tarinan kanssa.

Molemmat kuvailevat kokemuksen Savela -sarjan parissa työskentelystä olleen hieno kokemus sekä tietynlainen unelmien täyttymys.

– Upea kokemus! Kirjoittaminen on aina ollut läsnä ihan harrastuksenakin joten se, että sitä tekee välillä työkseen tekee siitä dream come true tyyppisen jutun. Myös kaikki kenen kanssa sarjan sisältä olen ollut kontaktissa ovat positiivisia ammattilaisia niin siltäkin kantilta homma oli helppoa ja selkeää, Solonen kertoo.

Janne jatkaa iloisesti Solosen pohdintaa.

– Savelassa työskentely oli valtavan hieno kokemus. Olin pitkään toivonut pääseväni tekemään musiikkia TV-sarjaan, joten projekti oli unelmien täyttymys. Oli mahtavaa tehdä biisejä lahjakkaiden musiikintekijöiden ja näyttelijöiden kanssa. Meillä oli kaikissa studiosessioissa todella hauskaa! Tyylillisesti oli siistiä yhdistää musiikissa vanhoja ja uusia räppityylejä, joten tekeminen oli varsin monipuolista. Varsinki biittien tekeminen freestylekohtauksiin oli hauskaa. Aloitin itse musiikinteon nimenomaan räppibiittejä tekemällä, joten tämä työskentely tuntui paluulta myös omille juurille.

Mikäli kaksikko itse olisivat näyttelijöinä jossakin roolissa, niin pahiksen ja hupaisan komedia elokuvan hahmot nousivat esiin.

– Haha, hyvä kysymys! Olisi hauskaa esittää Nuija & Tosinuija -tyyppisessä komediassa roolia jossa ei tarvitse ottaa itseään turhan vakavasti, Joonas toteaa.

Solonen oli kiinnostunut ajatuksesta näytellä jotain aivan oman persoonansa vastaista roolia.

–  Olen vuoden positiivisin Helsinkiläinen 2022 joten ehdottomasti jotain pahiksen roolia haluaisin kokeilla. Ehkä se iso paha toksinen battle-hirviö jolla on kyseenalainen meininki kaikin puolin. Voisin olla jokin nuoria manipuloiva isoveli jolla on kuitenkin aina loppupeleissä oma lehmä ojassa, hän naurahtaa.

Sarjan ensimmäinen ja juuri julkaistu toinen kausi on katsottavissa Yle Areenasta.